Asiakasviritteisellä, yli 10 vuotta vanhalla ralliautollaan 4,7 kilometrin mittaisen ralliradan vain 0,85 sekuntia kilpailun voittanutta ja kotikentällään ajanutta Hannu Mäki-Ikolaa hitaampi rallisprintin vuoden 2003 Suomenmestari hävisi voiton jo erikoiskokeen lähtökiihdytyksessä.

– Lauantaisessa asiakastilaisuudessa uudempaan ralliautooni ilmaantunut hydrauliikkavika pakotti Jalasjärvellä kilpailemaan vanhentuneella vara-autollani. Otin liian varovaisen startin lähtöviivalta ja menetin arvokasta aikaa jo ennen ensimmäistä mutkaa, Könönen kertoo.

– Vaikka en huippunopean erikoiskokeen aikana koskaan saanut Mäki-Ikolan eroa kurottua umpeen, olen silti tyytyväinen asiakasautoni kilpailukykyyn ja siksi 0,2 sekunnin tappio kilometriä kohden on täysin hyväksyttävissä. Toisaalta jos kolme evoluutioversiota uudempi auto olisi ollut käytettävissä, olisi kilpailun tulos mahdollisesti ollut toisenlainen, Könönen spekuloi.

Vuodesta 1983 lähtien aktiivisesti kilpaillut ja yli 260 voittoa niin ralleista kuin rallisprinteistä saavuttaneen Könösen seuraava kilpailu on elokuun lopulla Jyväskylän Laajavuoressa ajettava rallisprint.

Lopputulokset XVII Jalasjärven rallisprint, 4.7.2010:
1. Hannu Mäki-Ikola, Mitsubishi Lancer Evolution, 2.17,55sek
2. Ari Könönen, Mitsubishi Lancer Evolution, +0,85sek
3. Tero Röyhkiö, Mitsubishi Lancer Evolution,l +2,68sek

Lisätietoja kuten kisaleffan löydät Rallipastorin kotisivuilta osoitteesta www.jkl-autovaruste.com.

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste