Könösen rallitiimin vanhan sotaratsun viimeinen kilpailu ei kuitenkaan sujunut odotetulla tavalla rallivanhuksen taittaessa Seppälänkankaan teollisuusalueen ralliradalla matkaa käyntihäiriöiden merkeissä. Lopputuloksissa Pastori Könönen ja Punainen Paholainen löytyi vasta 17. sijalta, yli 5 sekuntia SM-rallisprintin voittanutta Raahen Asfaltti-Antti Niemeä hitaampana.

– Tällaista viimeistä kilpailua en urhealle autolleni olisi halunnut antaa, mutta vanhuksella oli jo Reinot jalassa. Kyseessä oli myös kilpailukauteni ensimmäinen asfalttisprint kun pahimmat kanssakilpailijat olivat ehtineet ajaa jo tusinan verran vetoja, Könönen kertoo.

– Suomesta ei taida kovin montaa kilpailijaa löytyä, joka on yhdeksän vuoden ajan luottanut samaan kilpailukalustoonsa. Paljon on kutosevoni tuonut menestystä niin rallissa kuin rallisprintissä, mutta nyt on aika luopua uskollisesta kumppanista, Könönen tunnelmoi.

Jyväskylän Urheiluautoilijoiden järjestämä perinteinen asfalttisprint oli tällä kertaa SM-osakilpailu. Huippumäärän kilpailijoita viivalle kerännyt kilpailu houkutteli myös paljon katsojia paikalle.
 
– Aurinkoinen sää ja kireät kisavehkeet olivat hienosti houkutelleet paljon tuttuja ja tuntemattomia naamoja paikalle. Nyt kesän aikana tiimilläni on edessään paljon uusia asioita kun niin kilpailukalustossa kuin tiimini organisaatiossa tapahtuu muutoksia. Se millaisella kilpailukalustolla tulen jatkamaan autourheilu-uraani tulee paljastumaan myöhemmin kesästä. Varmaa on kuitenkin se, että moottorin tuottama tehomäärä sekä auton käyttäytyminen tulee olemaan täysin erilaista kuin kutosevolla kurvaillessa. Tämän lisäksi tiimini saa uuden tallipäällikön, joka on erittäin tunnettu myös rallin MM-sarjan syövereistä, Könönen kertoo pilke silmäkulmassaan.

Lopputulokset Jyväskylä SM rallisprint, yleiskilpailu
1. Antti Niemi, Mitsubishi Lancer Evolution,  1.32,17               
2. Hannu Mäki-Ikola, Mitsubishi Lancer Evolution, +1,97sek
3. Jarkko Särkkä, Mitsubishi Lancer Evolution, +2,56sek

17. Ari Könönen, Mitsubishi Lancer Evolution, +5,66sek

Lisätietoja saat Ari Könösen kotisivuilta osoitteesta www.jkl-autovaruste.com.

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste