Tänä viikonloppuna Arminen ja kartanlukija Tuomo Nikkola lähtevät puolustamaan viimevuotista luokkavoittoaan Prealpi Master -rallissa N-ryhmän Subaru Imprezalla.
Kilpailussa ajaa toinenkin suomalaiskuski, nelinkertainen maailmanmestari Juha Kankkunen, joka on Armisen lailla kutsuttu paikalle kisajärjestäjän eli Motoring Clubin toimesta.
– Kankkusen alla on Peugeotin WRC-auto, mutta yritetään parhaamme mukaan laittaa kampoihin myös mestarille. Kisassa on yhteensä yli 100 kilpailijaa, joten olen asettanut tavoitteeksi nousta mahdollisimman korkealle yleiskilpailussa, Teemu Arminen jutteli.
Marraskuussa päättyneessä Subaru Impreza Cupissa niukasti hopealle jäänyt Arminen pääsee kisaamaan Prealpi Masterin jälkeen kansainvälisessä seurassa myös maanantaina, kun edessä on perinteinen stadionkilpailu Bologna Motorshow´n yhteydessä.
– Rallin jälkeen saa lähteä saman tien valmistautumaan Bolognan kisaan. Se on minulle uudentyyppinen kokemus, kun en ole vastaavia stadion- ja yleisöerikoiskokeita ajanut. Siellä on vastassa myös rata-autoilijoita, joten mielenkiinnolla odotan sitä koitosta, Arminen ennakoi.