Koko sarjan kärkiviisikko on mukana Mäntässä Sami Sarjulan johdolla. Huhut kertovat Sarjulan ajaneen hyvät testit viime viikonloppuna vaikkakin testit olivatkin päättyneet tekniseen vikaan. Sarjakakkonen Janne Toivonen on päässyt armeijasta ja pystyy täten jälleen panostamaan täysipainoisesti loppukauteen ja on varmasti valmiina haastamaan muut kilpakumppanit. Viime osakilpailun voittaja Petri Kortesuo on kesän aikana keskittynyt lähinnä auton ulkoasun muuttamiseen, mutta on miehen huhuttu ajaneen enemmän testiä kesän aikana mitä koko autourheilu-urallaan aikaisemmin. Sarjan avauskilpailun voittaja Pasi Laaksomaa on kilpailut ahkerasti kesänkin aikana ja on varmasti valmiina haastamaan kaikki. Yllättäjiä saattavat olla kesällä vakuuttavasti ajanut Mikko Heikkilä Daihatsullaan sekä paluun ajotauolta tekevä Henri Nyström Nissan Micra KitCar:llaan. 1400 kuutioisten luokassa on mukana yhteensä 17 kilpailijaa. 

V1600-luokkassa on mukana mukavat 9 autokuntaa. Mukana on luokan kärkitaisteluissa alkukaudesta ollut Olli Tonttila, joka tulee varmasti kamppailemaan kärkisijoista. Kovaa vastusta tulevat tarjoamaan RSJM-sarjassa ja F-cupissa menestynyt Joni Viitala, nuottikilpailuissa pärjännyt Timo Rintanen sekä Lahden EM-historicin yhteydessä ajetussa Xerox-rallissa vakuuttavan ensiesiintymisensä rallin parissa tehnyt Toni Koskela. Myös edellisen kilpailun voittaja Mika Karppanen on mukana. 

Lue lisää sarjasta ja kilpailuluokasta osoitteesta www.1400trophy.fi.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste