Eklund ei harmitellut, vaikka divisioona 1:n kärkipaikka jäi lauantaina saavuttamatta. – Rata on minulle uusi toisin kuin esimerkiksi Atro Määtälle, joka on ollut tekemässä sitä. Mutta ei se minua haittaa, kyllä ehdin vielä oppia, Saabilla kilpaileva Eklund naureskeli. Sunnuntaille ennustettu sadesää ei haittaa rallicrossin konkaria. – Sää on sama kaikille. Sateessa on tietysti hankalampi ajaa, mutta se kuuluu kisaan. Divisioona 1:n kolmanneksi nopein oli ensimmäistä kertaa Honda Civic Type-R:llä kilpaillut Sami Pakkala (43.220). Aamun vapaiden harjoitusten nopein, rallicrossin tuore Suomen mestari Atro Määttä jäi neljänneksi ajalla 43.248.
SRC-luokassa nopein oli Markku Koirikivi ajalla 43.961. Toiseksi kiireisin oli Esa Mylläri, joka jäi Koirikivestä 0,194 sekuntia. Rallicrossin SM-hopealla tänä vuonna palkittu Jari Kokko kellotti joukon kolmanneksi nopeimman ajan, 44.283.
Autokrossi-luokan nopein oli Tomi Ruuska (45.073). Seuraavaksi nopeimmat ajat kellottivat Jarno Häkkinen (45.191) ja Jussi-Petteri Leppihalme (45.547).
ERC-kandidaattikilpailu jatkuu sunnuntaina kello 9 lämmittelykierroksilla. Ensimmäiset välierät käynnistyvät kello 11.
Divisioona 1
1) Harri Arola 43.002
2) Per Eklund + 0,173
3) Sami Pakkala + 0,218
4) Atro Määttä + 0,246
5) Riku Seppä +0,512
6) Ari Perkiömäki +0,817
Divisioona 1A, Divisioona 2, SRC, Super National
1) Markku Koirikivi 43.961
2) Esa Mylläri + 0,194
3) Jari Kokko + 0,322
4) Niklas Ehrnesten + 0,634
5) Ville Mikkola + 0,693
6) Jukka Soimetsä + 0,735
Autokrossi
1) Tomi Ruuska 44.513
2) Jarno Häkkinen + 0,560
3) Jussi-Petteri Leppihalme + 0,908
4) Jouni Mäkelä + 1.016
5) Jukka Tenho + 1.035
6) Jarno Kukkola + 1.047
Teksti: Anette Latva-Piikkilä