Jos kuljettajan kohdalle osui nyt uran ensimmäinen yleiskilpailuvoitto, oli kartanlukijana toimineella Jouko Puhakalla takana jo lukuisia ykköstiloja.
– Tosi hieno tunne, kun tajusin voittaneeni, vaikkakin voitto tuli kanssakilpailijan epäonnen takia. Rallin nopeimmasta kuskista ei ollut epäselvyyttä, en pystynyt vastaamaan Jarmo Mikkosen vauhtiin, Arolainen myönsi rehdisti.
– Kun edellämme startannut Mikkonen oli pysähtynyt EK5:lla, silloin alkoi oikein tosissaan jännittää.
Hyvinkään UA:n värejä voitokkaasti edustanut Arolainen oli rallissa liikkeellä ensimmäistä kertaa WRC-autolla.
– Takana oli kunnon testit Ford Focus WRC:llä, mutta paljon tässä on vielä opettelua. Kilpuri tuli kyllä kisan aikana paljon tutummaksi, mutta kolmos- ja nelospätkällä sammutin moottorin, Arolainen kertasi.
– Harmillisin virhe sattui heti ensimmäisen EK:n lähdössä, kun vaihde oli unohtunut vapaalle. Taisi olla lievästi jännitystä päällä jo siinä vaiheessa, Arolainen naurahti jälkikäteen.
– Siinä hukkui heti yli 10 sekuntia, kun täytyi suorittaa huolellisesti WRC-auton starttiin liittyvät asiat. Sen jälkeen kakkospätkä sujui jo kohtalaisen hyvin.
Mikkosen keskeytettyä Arolainen ajoi rallin päätteeksi kolme pohja-aikaa.
– Kaikki pätkät ajoin itse ja tämä oli minulle onnistunut testikilpailu ennen SM-sarjan alkua. Viikon kuluttua Vanajanlinna Rallissa meidän autokunnalla on varmasti enemmän vauhtia. Silloin tosin paikat kabiinissa vaihtuvat ja Jokke pääsee rattiin, Arolainen päätti.
teksti: Jarno Saari