Huoltotauolla alavutelainen kertoi, että ei ole ollut täysin tyytyväinen omaan ajoonsa. Huollon jälkeen iltapäivän lenkillä vauhti kuitenkin parantui ja kolmella viimeisellä erikoiskokeella Asunmaa oli jokaisella niistä WRC2-luokan kolmanneksi nopein kuljettaja.
– Kovempaakin olisi tietysti voinut ajaa, mutta ihan ok. Gilbertiin saatiin koko ajan lisää eroa, niin se oli hyvä, Asunmaa kommentoi viitaten neljäntenä olevaan Quentin Gilbertiin.
Asunmaan ja Gilbertin välinen aikaero oli pienimmillään 14 erikoiskokeen jälkeen 1,3 sekuntia, mutta lauantain seitsemällä viimeisellä erikoiskokeella Asunmaa venytti eron 26 sekuntiin. Asunmaan mukaan sunnuntain neljälle viimeiselle erikoiskokeelle ei voi kuitenkaan vielä lähteä varmistelemaan kolmatta sijaa.
– Ei se missään nimessä ole vielä varma. Huomiset erikoiskokeet on meille täysin tuntemattomia, niin kyllä siellä saa kaasu pohjassa mennä vielä. Yksi pieni pyörähdys, niin takaa tulevat tulee siinä vaiheessa ohi, Asunmaa muistutti.
Gilbert on rallin junioreiden maailmanmestari kahden vuoden takaa ja ajanut urallaan 36 MM-rallia, mutta Asunmaan mukaan tälläiset “päänahat” eivät hänen mieltään suuremmin lämmitä. Vastustajia siinä missä muutkin.
– Ei se nyt sen kummemmalta tunnu, kuin nämä muutkaan. (Eric) Camillin ja (Jari) Huttusen vauhtiinkaan ei ole mikään ongelma päästä, kun vaan saa asiat kohdalleen, Asunmaa korosti.
Käytännössä kaikki kuljettajat hehkuttivat lauantain ajopäivän jälkeen legendaarista Ouninpohjan erikoiskoetta, joka ajettiin päivän aikana kahteen otteeseen.
– On se kyllä hieno pätkä, ei siitä pääse yli eikä ympäri. Nyt kun pääsi ajamaan vielä kunnon autolla, millä siellä oikeasti voi ajaakin, niin onhan se huimaa hommaa, Asunmaa hehkutti.
Ouninpohjan toisella ajokerralla Asunmaa ja Halttunen olivat kolmanneksi nopein pari WRC2-luokassa. Haastavan ja kovavauhtisen erikoiskokeen ajaminen toiseen kertaan toi selkeästi helpotusta.
– Tiesi vähän paikkoja, että mihin voi ajaa kovempaa, niin sillä tavalla se helpotti. Ja kun tiesi, ettei nuotissa ole mitään virheitä, niin ainahan se on toiseen vetoon helpompi lähteä, Asunmaa kuvaili.
Suomen MM-rallin viimeinen ajopäivä käynnistyy sunnuntai-aamuna Lempään erikoiskokeella kello 9.38. Maaliin saavutaan iltapäivällä kahden jälkeen.
WRC2-luokan yleiskilpailun tilanne 21/25 ek:n jälkeen:
1) Jari Huttunen (Skoda) 2.22.14,5
2) Eric Camilli (Ford) + 19,6
3) Teemu Asunmaa (Skoda) + 1.40,4
4) Quentin Gilbert (Skoda) + 2.06,4
5) Tom Cave (Hyundai) + 3.16,1
6) Max Vatanen (Ford) + 4.56,7
Teksti: Jari Hotti