Lempäälän UA:ta edustava Alanen ja kartanlukija Teemu Horkama ajoivat tavoitteensa mukaisesti, mutta pistesija jäi haaveeksi harmittavan tapahtuman vuoksi.
Mitsubishi Lancer Evo8 -mallilla kisaavan Alasen sijoitus oli lopulta 12:s nelivetoisten autojen SM1-luokassa, jossa maaliin saakka ajoi 24 autokuntaa. Yksi edelle ajanut kuski kilpaili SM-sarjan ulkopuolella, joten Alasen osalta pistesija jäi siis vain yhden pykälän päähän.
– Siihen voin olla tyytyväinen, että olen pystynyt nostamaan suoritustasoa askel kerrallaan. Sellainen olikin suunnitelmana, kun lähdimme kauteen täysin vailla kokemusta nelivetoisesta kilpurista, Alanen totesi.
– Mikkelissä kaksi ekaa pätkää haettiin tuntumaa, eikä nuottikaan ollut aivan kunnossa. Sen jälkeisillä viidellä pätkällä ylsin jo kohtuullisen hyvään vauhtiin.
Alasen toiveet SM-pisteestä kokivat kolauksen yli 23-kilometrisellä EK6:lla, kun hän ajoi kiinni kaksi edellä lähtenyttä kilpailijaa. Alasen ja Horkaman lähtönumero oli 45, joka ei vastannut kaksikon vauhdinpitoa.
– Harmittaa tosi paljon, kun en pystynyt kamppailemaan tarjolla olleesta pistesijasta. Tuloksissa muutaman sekunnin perässämme ollut kuski oli siellä EK6:lla meitä selvästi nopeampi ja nousi ohi, kun jouduin köröttelemään kilometrikaupalla toisen kilpakumppanin takana.
– Mikkelin ralli ja sen tosi vaativat tiet olivat opettavainen kokemus. Tähän kokemukseen nähden olen tyytyväinen kisaan, mutta paljon on vielä opeteltavaa ajamisessa, nuotittamisessa sekä auton säätämisessä.
Ralli SM-kausi jatkuu 7. maaliskuuta Joensuussa.