Santeri Martikainen tuuletti sunnuntain voittoaan. Kuva: Outi Talikka / AKK

Kartingin SM-kausi päättyi Kouvolan osakilpailuun uusine suomenmestareineen. 

Lauantaina tuomaristo jäi selvittelemään Mini60:sten ja Raket -luokkien finaalien lopputuloksia ja sunnuntain kilpailupäivä starttasi näiden tulosten julkistuksella.

Lauantaina Mini60:sten finaalissa käytiin todella kovaa kilvanajoa sarjajohtaja Mark Dubnitskin ja toisena olevan Vili Hakalan välillä.

KZ2-luokan suomenmestaruutta juhli Arto Ojaranta (keskellä), hopeaa Kaisa Eiristö (vasemmalla) ja Oskari Kurki-Suonio (oikealla). Kuva: Nita Ahola / Karting SM -tiedotus

Kartingin SM-sarjan kausi päättyy viikonloppuna Kouvolaan Tykkimäki Circuitille, jossa lauantaina saatiin uusi suomenmestari.

Mielenkiitoinen Kartingin SM-sarja huipentuu kuluvana viikonloppuna.

Säkylän Huoltopiste Rallisprinttiin odotetaan kilpailijoita ympäri Suomea. Samana päivänä on myös Säkylän 150-vuotisjuhla. Kuva: Janika Ihanamäki

Säkylässä, Sydänmaan sorateillä ajetaan sunnuntaina 8.9.2019 ensimmäistä kertaa kansallinen rallisprintkilpailu, Säkylän Huoltopiste Rallisprint.

Ensimmäinen kilpailija kiihdyttää kelloa vastaan klo 12.00.

Ensimmäinen Historic Race Meeting järjestettiin 29 vuotta sitten (myöhemmiltä nimiltään Historic Grand Prix ja Historic Grand Race) Alastarolla. Ahveniston moottoriradalle Grand Race siirtyi vuonna 1995. Kuva: Historic Grand Race 2019

Kilpailijat tiimeineen saapuvat Hämeenlinnan Ahveniston moottoriradalle 17-18.8.2019 ajettavaan Historic Grand Race 2019 autokilpailuun.

Murtoharjun moottoriradalla ajettavassa JM SM Liiga 2019 -joukkuekilpailussa on luvassa kovia lähtöjä kahtena päivänä. Kuva: Seppo Ojennus

Jalasjärven Moottorikerho on jo aikaisemminkin kunnostautunut kovien kisojen järjestäjänä, mutta nyt Murtoharjun moottoriradalla ajetaan isoimmat kilpailut. Jokamiesluokan joukkuekilpailu JM SM Liiga 2019 kisataan 31.8.

MotoGP-testiajot ajetaan KymiRingillä 19.-20. elokuuta. Kuva: Lukasz Swiderek / www.photoPSP.com

Elokuun kolmantena viikonloppuna vietetään Lahden seudulla todellista moottoriurheilun superviikonloppua.

Moottoriurheilusta tulee ensimmäisenä mieleen kumin käry ja moottorin jylinä. Elokuun puolessa välissä se on paljon enemmän! Vajaan viikon aikana Vierumäellä, Nastolassa ja Iitissä järjestetään kolme kansainvälistä moottoriurheiluteemaista tapahtumaa.

Uusi luokka tarjoaa matalan kynnyksen mahdollisuuden harrastaa historic-rallia. Kuva: Marko Kyöstilä

Urjalan HRT-osakilpailun yhteydessä kokeillaan uutta luokkaa, jonka osallistujille ei oteta aikoja erikoiskokeilta. Kyseessä on siis niin sanottu näytösajotyyppinen luokka. Kyseiseen luokkaan voi osallistua historic-autolla, jolla on voimassa oleva historic-passi tai nimenomaisesti tätä luokkaa varten luotu uusi harrastepassi.

Patric Öhman ajoi luokkansa yhdeksänneksi Neste Rallissa. Kuva: Honza Fronek

Ensimmäistä kertaa Suomen MM-ralliin osallistunut Patric Öhman yhdessä kartanlukijansa Aki Sparren kanssa ylsi ennen kilpailua asettamaansa tavoitteeseen sataprosenttisesti. Tavoitteena ollut maaliin pääsy toteutui ja siinä sivussa kaksikko kirjautti luokasta yhdeksännen sijan.

Ruuhimäen Power Stagen maalihyppyrillä nähtiin taas näyttäviä ilmalentoja. Kuva: AKK / Taneli Niinimäki

Viime viikonloppuna Jyväskylän ympäristössä ajettu rallin MM-sarjan Suomen osakilpailu, Neste Ralli, oli kaikin puolin menestys. Suomalaiset kuljettajat ilahduttivat rallikansaa ottamalla yleiskilpailussa kakkos- ja kolmossijan, myös huippulahjakas Kalle Rovanperä voitti luokkansa näytöstyyliin.

Australialaisilla Darren Snooksilla ja kartturi Tracey Dewhurstilla lienee pisin matka tulla Lahteen ajamaan. Kuva: Paul Mollison

Viikonloppuna ajetaan historic-rallien EM-sarjan kuudes osakilpailu Lahden ympäristössä. EM Lahti Historic Rally on sarjan ainoa sorapinnalla ajettava kisa, minkä vuoksi vain jokunen etelä-eurooppalainen on uskaltautunut mukaan.

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste