Hyvinkään SM-rallicross 2022, Rasmus Tuominen, Kalliokoski ja Antti Suutarinen.
Jere Kalliokoski aloittaa juhlakauden tulevana sunnuntaina 21.5. Honkajoelta, seuraavana viikonloppuna on vuorossa Kouvola. Alahärmäläisen ura alkoi kartingilla, jatkui jokamiesluokassa ja vei rallicrossiin. Kymmeneen vuoteen on mahtunut paljon, voittoja, pettymyksiä, hienoja kokemuksia ja kolme Suomen mestaruutta.
Viisi osakilpailua käsittävä rallicrossin SM-sarja käynnistyi viikonloppuna helteiseltä Ahvenistolta. Lauri Halonen, 13, oli sunnuntaina ajetun Xtrem Junior-luokan toinen, kouvolalaisella oli pitkään mahdollisuus jopa voittoon. Sarjapisteissä Halonen on niin ikään toisena.
Hallitseva ADAC GT Masters ja GT World Challenge Endurance EM-ratasarjojen pronssimitalisti, espoolainen Konsta Lappalainen, 21, teki vahvat suoritukset Englannin Brands Hatchin radalla ajetuissa kahdessa GT World Challenge Sprint EM-ratasarjan avausosakilpailussa. Italialaisen tiimikaveri Giacomo Altoen kanssa kaksi tunnin mittaista kilpailua ajanut suomalaiskuljettaja lähti hakemaan yleiskilpailun palkintokorokesijoituksia.
Kaj Forsberg ja Antti Posti voittivat Classic F -sarjan kisan Kaakkoisrallissa viime vuonna. Nyt kovan vastuksen saattaa tarjota HRF:n Anssi Laurell-Kari Vihmavuori, jotka ovat ottaneet luokkavoiton talven kaikista kolmesta kisasta. Kuva Lahden Varaosaexpert Rallista 2022: Marko Kyöstilä.
Eipä voisi hienompaa säätä toivoa lauantaille 13.5., kun HRT-sarjan osakilpailu 4/7 ajetaan vihdoinkin taas sorapinnalla Virolahti/Miehikkälän maisemissa Kaakkoisrallin merkeissä ja Kotkan UA:n isännöimänä.
Hallitseva SuperCars GT4 Iberia ratasarjan suomalaismestari, kuopiolainen Elias Niskanen, 22, ja hänen uusi portugalilainen tiimikaveri Nuno Pires saivat unelmastartin Portugalin Portimaon F1-radalla ajetussa kilpailukauden 2023 avausviikonlopussa. Slovenialaisen Lema Racingin Mercedes AMG GT4 autolla ajanut kaksikko voitti kaksi kilpailua ja johtaa sarjaa 17 pisteen erolla kun ajamatta on kuusi osakilpailua.
Lauri Halonen oli kovassa iskussa RallyX -sarjan Tierpin kilpailuissa. Lauantaina ajetussa kauden kolmannessa osakilpailussa 13-vuotias Halonen ajoi jännittävien vaiheiden jälkeen toiseksi, sunnuntain kilpailussa kouvolalainen otti kauden ensimmäisen voiton. Ydrefalk crosskartilla ajava Halonen on neljän osakilpailun jälkeen CrossCar Junior-luokassa toisena.
Ferrari Challenge ratasarjan kaksinkertainen EM-pronssi ja vuoden 2021 Maailmanmestari, tamperelainen Luka Nurmi, 19, teki vakuuttavan debyytin GT3-autodebyytin Italian Misanon radalla ajetussa Italian GT3-sprint ratasarjan avausviikonlopussa. Sarjan ainoa suomalainen voitti ensimmäisessä kilpailussa PRO-AM -luokan ja oli toisessa luokkansa kolmanneksi nopein.
Hallitseva SuperCars GT4 Iberia ratasarjan suomalaismestari, kuopiolainen Elias Niskanen, 22, jatkoi menestyksekästä autourheilu-uraansa siitä mihin puoli vuotta sitten Portugalin Estorilin entisellä F1-radalla jäi. Nyt saman sarjan vuoden 2023 avauskilpailussa hän ja hänen portugalilainen tiimikaveri Nuno Pires saavuttivat PRO-luokan hopeasijan, joka kuitenkin voi vielä muuttua voitoksi.
Juha-Pekka Koivula kiidätti BMW M3:n maaliin kaksivetoisten nopeimpana. Kuva: Janette Taskinen / AKK.
Kuusiosainen Rallisprint SM -sarja saavutti lauantaina 6.5. kauden puolivälin, kun Mikkelissä kisattiin kauden kolmas osakilpailu, Mikkeli SM Sprint. Tuskun teollisuusalueelle rakennetun kisanäyttämön pääosiin nousivat Juha-Pekka Koivula kaksivedoissa ja Tuukka Hallia nelivedoissa.
Puoli vuotta sitten Portugalin Estorilin radalla kuopiolainen Elias Niskanen, 22, juhli pitkän autourheilu-uransa ensimmäistä kansainvälistä GT-autourheilumestaruutta ja nyt viikonloppuna saman maan Algarven loma-alueen Portomaon Formula-1 radalla hän aloittaa saavuttamansa tittelin puolustamisen. Vaikka sarjan ainoa suomalaiskuljettaja lähtee matkaan hallitsevana Mestarina niin nälkää ja motivaatiota hänellä menestyksen eteen riittää.