8.11.2022 Ralliautoilun FIA WRC2-luokan uusi mestari 2022 ajaa Škodalla. Kauden viimeisessä rallin MM-osakilpailussa Japanissa selviää, että onko mestarin nimi Emil Lindholm, Andreas Mikkelsen vai Kajetan Kajetanowicz.
Jyväskyläläinen Mikko Eskelinen, 50, näyttävästi päätti kaksi vuotta kestäneen kilpailutaukonsa Portugalin Algarven Formula-1 radalla ajetussa kansainvälisen Lamborghini Super Trofeo ratasarjan EM-finaaliviikonlopussa. Saksalaisen Leipert Motorsportin 620 hevosvoimaisella Huracan Super Trofeo Evo II autolla kahdessa 50 minuutin mittaisessa kilpailussa ajanut sarjan ainoa suomalaiskuljettaja jäi ensimmäisessä kilpailussa AM-luokan palkintokorokesijoituksesta vain 1,2 sekuntia ja toisessa osakilpailussa saapui maaliin AM-luokan seitsemännellä sijalla.
Vuodesta 2008 lähtien autourheilu-urallaan useita Mestaruuksia ja muita mitalisijoituksia saavuttanut jyväskyläläinen Mikko Eskelinen, 50, on kaksi viimeistä kilpailukautta viettänyt hiljaiseloa kansainvälisestä rata-autoilusta. Nyt hän palaa kilparadoille Portugalin Algarven F1-radalla ajettavassa Lamborghini Super Trofeo EM-ratasarjan kahdessa 50 minuutin mittaisessa kilpailussa.
Monster Energy driver Oliver Solberg won the Visit Conwy Cambrian Rally by almost two minutes after a dominant display aboard a HTB Racing-backed Volkswagen Polo R5.
Lokakuun viimeisenä lauantaina tamperelainen Luka Nurmi, 18, juhli Italian Imolan Formula-1 radalla uransa toista Ferrari Challenge Euroopanmestaruussarjan pronssimitalia ja seuraavana päivänä hän paketoi kaksivuotisen projektin MM-finaalien neljänteen sijaan.
Toista peräkkäistä kilpailukautta kansainvälisessä Ferrari Challenge Euroopanmestaruussarjassa ajanut tamperelainen Luka Nurmi, 18, uusi vuoden takaisen EM-pronssimitalin Italian Imolan F1-radalla ajetussa sarjan päätösviikonlopussa. Sarjan ainoa suomalaiskuljettaja pokkasi lauantain kilpailusta yleiskilpailun toisen sijan ja oli keräsi sunnuntaisesta kilpailusta seitsemännen sijan. EM-pronssin myötä hän starttaa viidennestä lähtöruudusta sunnuntain MM-finaaliin.
Perjantaina 21.10. julkaistiin Polkee ku Jussi -musavideo ravintola Palowoutissa.
Tervetuloa mukaan tunnelmaan, alta löydät musavideon, Penkalla 6 jakson ja videon julkkaritilaisuudesta. Tervetuloa tunnelmaan!
{youtube}ODgN5C3E2i0{/youtube}
10 kilpailuviikonlopun ja yhteensä 20 osakilpailun mittainen Formula Regional by Alpine Euroopanmestaruussarja huipentui Italian Mugellon periteikkäällä 5,2 kilometrin mittaisella kilparadalla, jossa yhteensä 35 uraansa määrätietoisesti kehittävää kuljettajaa näytti osaamistaan. Suomalaistiimi KIC Motorsport starttasi kilpailuun puolalaisen Piotr Wisnickin, tanskalaisen Sebastian Ogaardin sekä kuluvalla kilpailukaudella FIA Formula-3 ratasarjassa ajaneen suomalaisen William Alatalon kanssa.
Espoolainen Konsta Lappalainen päätti autourheilu-uransa toisen peräkkäisen kansainvälisen kilpailukauden kahteen pronssimitaliin. Kolme viikkoa sitten hän juhli Espanjan Barcelonan F1-radalla GT World Challenge Endurance ratasarjan Silver Cup luokan pronssimitalia ja nyt Saksan Hockenheimringin F1-radalla ajetussa ADAC GT Masters ratasarjan finaalissa hän ja itävaltalainen tiimikaveri Mick Wishofer saavutti sarjan junioriluokan pronssimitalin. Lisäksi Lappalainen sai kunnian sinetöidä ADAC GT Masters ratasarjan tiimien mestaruuden sveitsiläiselle Emil Frey Racingille.
Viikonloppuna ajetussa Katalonian MM-rallissa WRC2-luokan MM-pisteitä jahdannut Jari Huttunen sijoittui luokan viidenneksi. WRC2-luokan voiton vei Teemu Suninen. M-Sportin Ford Fiesta Rally2:lla kisaava Huttunen jäi voittajasta hieman alle kaksi minuuttia. Palkintokorokepaikkaa rallista tavoitellut Huttunen ei ollut kauden viimeiseen kilpailuviikonloppuunsa tyytyväinen.