Jari Huttusen ja kartanlukija Mikko Lukan kilpailukauden viimeinen ralli on perjantaina Espanjassa käynnistyvä Katalonian MM-ralli. WRC2-luokan MM-sarjaa tänä vuonna M-Sportin Ford Fiesta Rally2-autolla kiertävä pari on viiden ajamansa osakilpailun jälkeen MM-pisteissä seitsemäntenä. Kauden osakilpailuissa he ovat saavuttaneet kaksi kolmossijaa ja yhden nelossijan. Espanjassa tavoitteena on paketoida kausi hyvällä tuloksella.


Mika Mäkinen. Kuva: MikaRacing

Suomalaisen rata-autoilun uudessa kuninkuusluokassa TCR Finlandissa on tehty ensimmäinen kilpanumerovaraus. Mika Mäkinen/MikaRacing ajavat tulevalla kaudella VW Golf GTI TCR:llä kilpanumerolla 16. Kausinumerovaraus kilpailijoille on nyt avattu.

Barcelonan 4,6 kilometrin mittaisella Formula-1 radalla ajetussa Formula Regional by Alpine Euroopanmestaruussarjan kilpailukauden 2022 toiseksi viimeisessä osakilpailuviikonlopussa suomalaistiimi KIC Motorsportin kuljettajat jatkoivat hartaasti toivotun pistesijoituksen metsästämistä. Kuitenkin, jälleen kerran, niin tanskalainen Sebastian Ogaard, puolalainen Piotr Wisnicki ja meksikolainen Santiago Ramos saivat karvaasti kokea äärimmäisen kovatasoisen kilpasarjan raakuuden; Aika-ajojen sekunnin häviö paalupaikan napanneesta tarkoitti takarivin lähtöpaikkaa 35 menestystä janonneen kuljettajan joukossa.


TCR Europe -sarjan kauden kolmannen osakilpailun lähtö Belgian Spassa. Kuva: TCR Europe

Kaudella 2023 Suomessa ajetaan ensimmäistä kertaa kansainvälisen TCR-luokan rata-autojen oma mestaruussarja TCR Finland. TCR Finlandin osakilpailut ajetaan osana uutta Finnish Racing Championship (FRC) -sarjaa. TCR-luokan autojen kansainvälisen promoottorin WSC Groupin kanssa yhteistyössä toteutettu sarja on myös mukana juuri lanseeratussa kansainvälisessä World Ranking-pisteytysjärjestelmässä. TCR Finland -sarjassa kilpailevat kuljettajat keräävät pisteitä paitsi SM-tasolla, niin myös kansainvälisessä TCR-maailmanrankingissa muiden TCR-luokan autoilla ajettavien sarjojen kuljettajia vastaan.

Viime kaudella rallicrossin MM-sarjassa kilpaillut Juha Rytkönen päätti vuoden mittaisen kilpailutaukonsa menestyksekkäästi.

Suonenjokinen teki huiman paluun lajin huipulle ajamalla toiseksi kauden viimeisessä EM-sarjan osakilpailussa Belgiassa viime viikonloppuna. Voittajasta, Ruotsin Anton Marklundista Rytkönen jäi niukat 1,8 sekuntia.

Kolme viikkoa sitten Englannin Silverstonessa autourheilu-uransa toisen Ferrari Challenge EM-ratasarjan mitalin varmistanut tamperelainen Luka Nurmi, 18, jäi kauas tavoitteistaan Italian Mugellossa ajetussa sarjan kuudennessa osakilpailuviikonlopussa. Sarjan ainoa suomalaiskuljettaja ja hallitseva MM-tittelisti jäi Mugellon lauantaisessa 30 minuutin mittaisessa kilpailussa palkintokorokesijoisten ulkopuolelle viidenneksi ja sunnuntaina neljänneksi. Vaikka pistesijoitukset olivat lohdutukselliset niin silti hopeamitalia kohden ajava belgialainen John Wartique onnistui kummassakin kilpailussa Nurmea paremmin.

Vuonna 2013 autourheilu-uransa ensimmäisen Kartingin Suomenmestaruuden voittanut Espoolainen Konsta Lappalainen, 20, nappasi vuonna 2018 Formula-4 luokan Pohjoismaiden Mestaruuden ja sitä kautta eteni Formula Regional ratasarjan kautta Maailman kovatasoisimpiin GT World Challenge ja ADAC GT Masters GT-autourheilun kilpasarjoihin.


Janne Kanervan vauhti nousi entisestään uuden, 200-sarjalaisen Volvon myötä. Lahden Varaosaexpert Rallissa meno oli täysin ylivoimaista. Kuva: Marko Kyöstilä

Historic Rally Trophy -sarjassa ilman nuotteja ajavien luokissa täysin ylivoimaisia tällä kaudella oli Anjalankosken UA:n Janne Kanerva. Hänen vauhtiinsa eivät muut päässeet, NHD:n Matti Jaatista lukuunottamatta, edes lähelle. Miten se on selitettävissä?

AKK-Motorsport ry julkaisi tiedotteen 16.9.2022, jolla etsittiin järjestäjää kauden kolmannelle Ralli SM-sarjan talviosakilpailulle. Määräaikaan mennessä vastaanotettiin yhden tahon hakemus kilpailutapahtuman toteutuksesta.

AKK-Motorsport ry:n Ralli SM-sarjatyöryhmä sekä Rallin Lajiryhmä käsittelivät hakemuksen, ja päätyivät myöntämään kilpailun järjestämisoikeuden Jyväskylän Urheiluautoilijat ry:lle sekä Korpilahden Urheiluautoilijat ry:lle. Kahden seuran yhteistyönä toteutettava projekti, Jyväskylän Talviralli, kilpaillaan Keski-Suomessa 3.-4.3.2023.


Miko Jalava kruunattiin vuoden 2022 Rallin Suomen Juniorimestariksi. Kuva: Marko Kyöstilä / AKK.

Rallin Suomen Juniorimestaruussarjan mitalien kohtalo ratkottiin lauantaina Kouvolan ympäristön maukkailla rallibaanoilla. Reitti sisälsi kaikkiaan seitsemän erikoiskoetta, joilla mittaa oli 96 kilometriä. Junioreissa kirkkaimman mitalin sinetöi Mäntyharjun Moottorikerhon edustaja Miko Jalava, Nuorten SM:ssä Keski-Karjalan UA:n Ville Vatanen taisteli kultaan.

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste