Neljä voittoa ja kolme kakkostilaa kauden aikana siivittivät Jere Pensaan ja Jouni Saarijärven SM5 -luokan mestareiksi. (Kuva: Jarno Saari)
Jere Pensaan hieno kausi rallin SM-sarjan SM5 -luokassa sai kultaisen kuorrutuksen kauden finaalissa SM O.K. Auto-rallissa Kouvolassa. Pensaan ja kartturi Jouni Saarijärven muita kilpailijoita tarkkaileva ajo toi luokan kakkostilan, jolla Pensas Racingin miehistö varmisti kultaiset SM-mitalit.
Rallin SM-kausi päättyi lauantaina Kouvolassa ajettuun SM O.K. Auto-Ralliin. SM5-luokassa Ford Fiestalla kilpaillut Suvi Jyrkiäinen ajoi kauden päätösrallissa viidenneksi, kolme rallia debyyttikaudellaan ajanut hämeenlinnalainen oli sarjapisteissä kahdeksas. Jyrkiäisen ralliura SM-sarjassa käynnistyi Turun kilpailusta toukokuussa, kesäkuussa oli vuorossa vaikeissa olosuhteissa ajettu Pohjanmaa Ralli, Mikkelissä ajettu kauden toiseksi viimeinen osakilpailu jäi työkiireiden vuoksi väliin, mutta Kouvolassa Jyrkiäinen ja kartanlukija Antony Warmbold olivat jälleen viivalla.
Rallikauden viimeisessä SM-osakilpailussa Konsta Saarinen, 17, pääsi ajamaan erikoisluvalla SM1-luokkaan Skoda Fabia R5 -autolla. Suomen rallihistoria ei tunne kuin muutaman tapauksen, jossa alle 18-vuotias kuljettaja on päässyt kilpailemaan SM-sarjaan nelivetoisella huippukalustolla.
Ralli SM -sarja ajettiin lauantaina päätökseen Kouvolassa, jonka ympäristön erikoiskokeet olivat varsin vaativia ja vauhdikkaita.
23-vuotias Jesse Kallio ajoi ensimmäisen kautensa rallin kotimaisessa arvosarjassa ja onnistui hienosti päätöskisassa.
SM O.K. Auto-Rallin voittajat ja SM1-luokan Suomen mestarit Mikko Heikkilä (oik.) ja Samu Vaaleri. Kuva: Taneli Niinimäki / AKK.
Rallin suomenmestaruussarjan viimeiset pisteet kaudella 2022 jaettiin lauantaina Kouvolassa. Huikean jännitysnäytelmän päätteeksi SM-sarjan pääluokan, SM1-luokan, mestariksi kruunattiin Mikko Heikkilä, joka otti pronssin ja hopean jälkeen kultaisen mitalin.
Miko Jalava ja Matias Peippo SM O.K. Auto-rallissa. Kuva: Marko Kyöstilä/AKK
Miko Jalava on voittanut Rallin Suomen Juniorimestaruussarjan RSJM4-luokan Kouvolassa. SM O.K. Auto-rallin luokkavoitto tarkoittaa myös junioreiden SM-sarjan mestaruutta. Voitto irtosi lopulta 55,6 sekunnin erolla.
1.10.2022. Škoda Motorsport Suomen Mikko Heikkilä ja Samu Vaaleri juhlivat uransa ensimmäistä SM1-luokan Suomen mestaruutta Kouvolassa. Kaksikko ajoi kauden viimeisessä rallin SM-osakilpailussa ykköseksi ainoastaan 0,4 sekunnin erolla ennen tallikaveri Emil Lindholmia ja Reeta Hämäläistä. SM-loppupisteissä Heikkilä nousi niukimmalla mahdollisella yhden pisteen erolla mestariksi. Škodan Teemu Asunmaa ja Ville Mannisenmäki ajoivat Kouvolassa neljänneksi, joka oli myös kaksikon sijoitus SM-loppupisteissä.
Ralli SM-sarjan viimeinen osakilpailu koittaa viikonloppuna Kouvolassa, jonka ympäristössä on luvassa kaikille uudet erikoiskokeet. Sarjatulokas Jesse Kallio odottaa jo päätöskisaa malttamattomana.
Neljän edellisen SM-rallin SM5 -luokan voitot ajanut Jere Pensas iskee kultakamppailuun kauden finaalirallissa Kouvolassa. (Kuva: JiiVee Korpela)
Rallin SM-sarjan kuluva kausi huipentuu tulevana lauantaina SM O.K. Auto-rallissa Kouvolassa. Kauden seitsemännessä osakilpailussa ratkotaan mitalistit ja muut sijoitukset. Edellisessä osakilpailussa Mikkelissä SM5 -luokan hopeamitalin varmistanut Jere Pensas tavoittelee Kouvolasta mitalille kultaista silausta.
Emil Lindholm tähtää Kouvolassa SM1-luokan mestaruuden uusimiseen. Kuva: Taneli Niinimäki / AKK.
Rallin suomenmestaruussarjan viimeinen osakilpailu kaudella 2022 ajetaan lauantaina 1.10. Kouvolan seudun vauhdikkailla pikataipaleilla. Seitsemän erikoiskoetta käsittävän SM O.K. Auto-Rallin päätteeksi päästään juhlimaan uusia Suomen mestareita ja mitalisteja.