Mikä on rallin SM-sarjan nelivetoluokkaa hallitsevan Juha Salon iskukyky kaksivetoisten F-ryhmän autojen kuljettajien kärkeen verrattuna?

Mikkelissä ajetussa ralliautoilun SM-sarjan kauden kolmannessa ja osittain sen yhteydessä ajettavassa Mad-Croc Fiesta Trophy rallisarjan avauskilpailussa espoolainen Christoffer Dahlström, 30, piti Ford Fiesta -merkkiluokan toiseksi kiireisintä kyytiä. Vaikka tasaisen varmasti vauhtiaan kilpailun aikana nostanut Dahlström ja kartanlukija Kari Kemppainen kärsivät jäätävistä olosuhteista, vääntyneistä ohjauskulmista sekä spinnauksesta johtuneesta aikahukasta, olivat he maalilipulle saapuessa tyytyväisiä miehiä.
Mikkelin ympäristössä ajetussa ralliautoilun SM-sarjan kolmannessa osakilpailussa lievästi epäonnistunut Janne Tuohino, 35, oli seitsemän erikoiskokeen ja 95 erikoiskoekilometrin jälkeen pettynyt mies. Ford Fiesta S2000 ralliautolla voittoa hakemaan lähtenyt ralliautoilun kaksinkertainen Suomenmestari ei koko kilpailun aikana päässyt sille tasolle, jonka oli itselleen laittanut ja sen myötä joutui lopulta taipumaan rallin voittaneelle Juha Salolle 1 minuutin ja 18,2 sekuntia.

Rallin SM-sarjaa jatkettiin Mikkelissä kipakassa talvikelissä. Kilpailu käynnistyi jo perjantaina lyhyellä yleisöerikoiskokeella, mutta varsinainen sekuntitaistelu käytiin tämän päivän kuudella ek:lla. Ensimmäisen osakilpailun jälkeen pistejohdossa ollut Juha Salo menestyi kartanlukijansa Marko Salmisen kanssa myös savolaisteillä. Mitsubishi-autokunta oli jälleen voittamaton. Kaksikko oli toiseksi tullutta Joonas Lindroosia tasan 40 sekuntia nopeampi. Janne Tuohino oli kilpailun kolmas.

Eilen perjantaina SM Vaakuna rallin yleisöerikoiskokeella erinomaisen työnäytteen ralliautoilijan taidoistaan antanut jyväskyläläinen Mikko Eskelinen, 38, ei onnistunut puolustamaan kilpailun yötauolla hallussaan pitämäänsä toista sijaa vaan kuuden vaativan metsäerikoiskokeen jälkeen maalilipulle saapunut hallitseva Suomi Cup rallimestari löytyi kilpailun yhdeksänneltä sijalta.
Ralli SM -sarjan 3. osakilpailun, SM Vaakuna-rallin loppukatsastuksessa kilpailun tuomaristo on hylännyt viidenneksi sijoittuneen Riku Tahkon suorituksen. Syynä auton sääntöjenvastaisuus.

Ralli SM -sarjan kolmas osakilpailu oli voittajan Esapekka Lapin osalta päättyä onnettomasti, kun johtoasemassa olleen Lapin Citroënissa moottorin lämmöt nousivat yli sallitun ja pieksämäkeläisen ajo oli keskeytyä jo ennen viimeistä erikoiskoetta.

Mikko Pajunen esitteli viikonlopun Mikkelin SM-rallissa uuden Renault Twingo R2 -autonsa. Jyväskyläläinen lähti ennakkoluulottomasti ajamaan ?isompiaan? vastaan, ja löikin tulostaululle kovia aikoja. Neljän erikoiskokeen jälkeen Pajunen ja kartanlukija Jani Salo olivat etuvetoluokassa neljäntenä vain 2,6 sekuntia kärkipaikasta. Lopulta matka katkesi kuitenkin keskeytykseen.

Viikon päästä 35 vuotta täyttävä Juha Salo näyttää olevan Ralli SM -sarjassa aivan liian vaikea voitettava. Mikkelissä Ralli SM -sarjan kolmannessa osakilpailussa Salo pystyi jälleen pitämään muut takanaan, vaikkei suinkaan ollut nopein kaikilla erikoiskokeilla. Neljälle erikoiskokeelle seitsemästä Salo toki kirjautti pohja-ajan.

Saarijärveläinen Jarkko Nikara jatkaa Ralli SM -sarjassa ja sen kolmannessa osakisassa hyviä otteitaan. SM Vaakuna-rallin ensimmäiselle 2,5 kilometrin mittaiselle erikoiskokeelle Mikkelin Raviradalla Nikara ajoi 0,2 sekunnin pohja-ajan. Nuori mies oli kuitenkin suorituksensa jälkeen täysin eri mieltä.

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste