Pikipintojen erikoismiehenä tunnettu rata-autoilun kaksinkertainen Suomenmestari Mikko Eskelinen venyi huippusuoritukseen tänään alkaneessa Mikkelin SM-rallissa ja pokkasi avauserikoiskokeen toiseksi nopeimman ajan ennen kuusinkertaista ralliautoilun Suomenmestari Juha Saloa ja kaksinkertaista Janne Tuohinoa.
Tammikuun viimeisenä viikonloppuna Rovaniemen Arctic Lapland rallista menestyksekkään moottoriurheilu-uransa ensimmäiset ralliautoilun SM-pisteet napannut jyväskyläläinen Mikko Eskelinen, 38, hakee nyt viikonloppuna Mikkelissä ajettavalta kauden kolmannelta SM-rallilta lisää saldoa SM-pistepussiinsa.

Tiivistahtinen rallin SM-sarja jatkuu tulevana viikonloppuna Mikkelissä. Vain kolme viikkoa sitten Rovaniemeltä startannut kisakausi alkoi Mitsubishilla ajavan Juha Salon osalta voittoisasti. Salon ja kartanlukija Marko Salmisen tuliaisina Lapin lumilta oli Arctic Lapland Rallyn voitto ja SM1-luokan johtoasema. Viisinkertainen suomenmestari joutui kauden avauksessa kuitenkin tiukoille ja samanlaista puristusta Salo odottaa myös tulevalta.

Espoolainen ralliautoilija Toffe Dahlström, 30, tähtää alkavalla kilpailukaudella ralliautoilun MM-sarjan Fordin tehdastiimi M-Sportilla avoinna olevaan vuoden mittaiseen työpestiin. Sen saa loppuvuonna Englannissa järjestettävän Shoot Out tapahtuman voittanut kuljettaja ja tapahtumaan pääsee voittamalla nyt helmikuussa käynnistyvän seitsemän osakilpailun mittaisen Mad-Croc Fiesta Sport rallisarjan.

Marko Kakko ei voi osallistu Mikkelin ja Kouvolan SM-ralleihin.

Helmikuun viimeisenä viikonloppuna, lauantaina 26.2. ajetaan rallin junioreiden ja naisten SM-osakilpailu Oulussa, 46. Pohjola-rallin merkeissä. Pohjola-ralli on sarjan kolmas osakilpailu; ensimmäinen ajettiin Mäntsälässä tammikuussa, helmikuussa oli Mänttä 200-ajon vuoro.

Autojen jäärataa ajetaan tänä talvena SM-tasolla kahdella paikkakunnalla kolmessa eri osakilpailussa. Kokkolassa ajetaan ensimmäinen ja kolmas. Toinen kurvaillaan Kuortaneella.

Etsimme työntekijää hoitamaan varastoa ja tuotteiden lähettämistä asiakkaillemme.
Andreas Bakkerud ja Ildar Rakhmatullin kuljettajaksi Renault -tiimiin
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste