Vain yhden pisteen johdossa Ralli SM -sarjan kahden osakisan jälkeen oleva karkkilalainen Juha Salo tietää, että Mikkelissä ajettavassa sarjan kolmannessa osakilpailussa ensi viikonloppuna haastajia riittää. Samalla pistemäärällä seuraavina oleville, nykyisin Dubaissa asustelevalle kiiminkiläiselle Janne Tuohinolle sekä jämsäläiselle Joonas Lindroosille on selvää, ettei Saloa ainakaan saa päästää pisteissä karkuun. Salolla on suomenmestaruuksia 2000-luvulta jo peräti viisi, joten kokemusta riittää, eikä Karkkilan mies ole missään tapauksessa helppo voitettava, tavoitteena miehellä on totta kai kuudes mestaruus.

FuturSoft Racing Teamin autokunta Jani Salomaa - Jarno Ottman ajoi tapahtumien täyteisen rallin kommelluksista huolimatta tyylikkäästi maaliin. Kaksikko oli matkassa PrintSport Racingin Mitsubishi Lancerilla kilpaillen N-ryhmässä.
Kouvolan Seudun Autourheilijoiden Janne Palmu - Atte Palmu joutuvat jättämään väliin helmikuisen F-cupin osakilpailun Jyväskylän Talvirallin. Uuden kilpurin, Ford Focuksen, kehitystyö on edistynyt hyvin, mutta odotettua ensiesiintymistä on jouduttu lykkäämään - nyt siis kahteen kertaan.
Kauden jännittävä MM-avaus starttaa torstaina. Kilpailijat saivat ensimmäisen urakkansa valmiiksi, kun reittiin tutustuminen päättyi keskiviikkoiltana.
– Yli 1 200 kilometriä on ajettu ja reitti on nyt paperilla, keskiviikkoiltana Karlstadista tavoitettu Jani Salomaa kertoi.
Interest in the World Rally Championship has hit a new high with more than 10 teams set to chase manufacturers' points during the course of the 2011 season which kicks off this week with Rally Sweden (10 – 13 February).


Citroën Racing: Ruotsin MM-lumiavaukseen puhtaalta paperilta