Huikean 26-vuotisen autourheilu-uransa aikana yli 250 rallia yhdeksässä eri maassa kilpaillut jyväskyläläinen Kari Hytönen, 44, avaa vähintään 11 rallia kattavan uuden kilpailukauden nyt viikonloppuna Rovaniemellä ajettavassa ralliautoilun SM- sekä R2-Cup -sarjojen kahdessa avauskilpailussa.

Odotetut Auto & Korjaamo -messut kokoaa taas koko alan kattavasti saman katon alle Helsingin Messukeskukseen torstaista lauantaihin (27.1. -29.1.2011) neljän vuoden tauon jälkeen. Messuihin osallistuu nyt 80 näytteilleasettajaa, jotka esittelevät mm. autokorjaamoiden, -maalaamoiden sekä erikoiskorjaamoiden työkalu ja laitetarjontaa sekä varaosia ja varusteita. Messujen monipuolisessa ohjelmassa esillä on mm. autoalan jälkimarkkinoiden tulevaisuuden näkymät ja autotekniikan kehitys. Alaa koskettavat kysymykset katsastustoiminnan kehittämisen tavoitteista, ryhmäpoikkeusasetuksen vaikutuksista, työvoimatarpeesta ja E10-bensiinin vaikutuksista puhututtavat myös messuilla.

altVuoden 2011 aikana enintään 25 vuotta täyttäneet juniorikuljettajat taistelevat omissa kilpailuissaan suomenmestaruudestaan. Perinteitä juniorisarjalla on jo 40 vuoden taakse, sarja oli aiemmin nimeltään Juniori Cup, Junioreiden SM, Nuorten SM ja nykyään Rallin Suomen Juniorimestaruussarja.

Viime kaudella nelivetoisten SM1-luokassa SM-pronssia Subarulla ajanut Jämsän Joonas Lindroos jatkaa ralli SM-sarjassa Tommi Mäkinen Racingin ykköskuljettajana. Rallin nelinkertainen maailmanmestari povaa Lindroosista SM1-luokan uutta mestaria.

Citroën DS3 WRC avaa viime vuodet rallin MM-sarjaa hallinneelle Citroën Total World Rally Teamille uuden ulottuvuuden rallikaudelle 2011. Ranskalaistallin tavoite on jatkaa 2000-luvun menestystarinaa ja voittaa seitsemäs automerkkien maailmanmestaruus. Citroënin ykköstiimin muodostavat kahdeksatta henkilökohtaista maailmanmestaruutta tavoitteleva Sebastién Loeb – Daniel Elena sekä ykköstiimiin viime kauden kahden MM-osakilpailuvoiton jälkeen noussut ranskalaiskaksikko Sebastién Ogier – Julien Ingrassia. Citroën Racing ajattaa tänä vuonna myös kolmea yksityiskuljettajaa: Petter Solbergia, Kimi Räikköstä sekä Peter van Marksteijnia.

Riihimäkeläisen RDF:n tiimissä ajaa ralliautoilun SM-sarjassa kaudella 2011 viisi kuljettajaa. Würth Sportia edustava Kari Ali-Rantala on vuokrannut Jarkko Miettisen käytössä viime vuonna olleen Skoda Fabia S2000 –auton, jonka huoltamisesta ja ylläpidosta RDF vastaa. Tämän lisäksi tiimissä jatkavat Subaruilla ajavat hollantilainen Kees Burger ja venäläinen Evgeny Cherkasov. Burger ja Cherkasov edustavat Rally Drive Finlandia SM-sarjan yhteydessä kilpailtavasta tiimien välisestä mestaruudesta. Hannus´s Rally Teamin Mikko Lehessaari jatkaa myös RDF:n kanssa ja viime vuoden viimeisessä osakilpailussa mukaan tullut Jouni Virtanen, joka on solminut koko kauden kattavan sopimuksen RDF:n kanssa. Sekä Lehessaari että Virtanen ajavat Subarun uusimmilla kehitysversioilla.

 Jyväskyläläinen ralliautoilija Ari Könönen, 47, haki kilpailukauden avausvoiton Pieksämäen Paltasen moottoriurheilukeskuksessa ajetusta rallisprintistä. Upeassa talvikelissä ajetussa kilpailussa Könönen oli turboahdetulla nelivetoisella ralliautollaan 1,5 sekuntia hopealle ajanutta Sami Tannermäkeä ja 1,84 sekuntia pronssimies Jani Itkosta nopeampi.

Fordin täysin uuden Fiesta RS WRC –ralliauton oli tarkoitus debytoida Rovaniemellä ajettavassa SM-rallisarjan avauskisassa Arctic Lapland Rallissa 28.-29.1.2011.

Ford Abu Dhabi World Rally tiimin suomalaisparivaljakon Mikko Hirvosen - Jarmo Lehtisen ja Jari-Matti Latvalan - Miikka Anttilan piti jakaa kaksipäiväisen rallin päiväosuudet. Ford-tiimin osallistumisen Arctic Lapland Ralliin oli tarkoitus päättää Fiesta RS WRC:n mittava testi- ja kehitysohjelma, joka auton oli määrä läpikäydä ennen sen varsinaista ensiesiintymistä FIA:n MM-rallisarjan avauskisassa Ruotsin rallissa 10.-13.2.2011.

Samuli Nevän ja Juha Kivimäen kilpailukausi 2011 on menestyksekkäästi avattu. Starttasimme kauden ensimmäiseen F-cupin osakilpailuun kilpailunumerolla 1. Viimevuoden yleisen luokan mestari Juha Högström ei ollut mukana, joten saimme seuraavaksi parhaina kunniakkaan kilpailunumeron ja tehtävän avata tämän vuoden arvosarja ensimmäisenä kilpailijaparina.

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste