Rallin MM-kauden päättymisen jälkeen parikymmentä nuorta Ford Fiesta -kuljettajaa kilvoitteli Englannissa kaksipäiväisessä kilpailussa arvokkaasta pääpalkinnosta, joka takasi voittajalle työpaikan vuodeksi M-Sportilla. Suomalaisväriä kisassa edustivat Jussi Kumpumäki ja Otto Lahti karttureineen.

Vakka-Suomen UA:n Jesse Pihala oli sadas ensi vuoden F-Cupiin ilmoittautuja. Corolla-pilottina tunnettu Pihala on hankkinut talliinsa Bemari M3:n Matti Nikanderilta. Huippu-uutinen oli vuoden 2006 F-Cupin mestarin Toni Kuhasen paluu takaisin muutaman vuoden jälkeen huippukovaan sarjaan.

Suurimmat muutokset koskevat teknisiä määräyksiä. Vuoden vaihteen jälkeen ajetaan uusitussa luokkasysteemissä, jossa ei enää ole mukana julmettua listaa eri tekniikkasääntöjä. Tällä tavalla selkeytetään luokkajakoa sekä kilpailijoille ja tekniselle henkilöstölle (katsastus). Myös suurelle yleisölle uusi luokkajako on selkeämpi.

Kaudelle 2011 vaihtuu F-Cupin päätukijan nimi.  Tänä kautena mukana ollut BFGoodrich -tuotemerkki jää taka-alalle ja tilalle vaihtuu perinteikäs Michelin -merkki.  Kyse ei ole pohjimmiltaan suuresta muutoksesta, onhan molempien rengasmerkkien takana sama emoyhtiö, Michelin S.A.  Muutoksen taustalla on rengastehtaan päätös osallistua rallin MM-sarjaan tutulla Michelin tuotemerkillä.

Rallicrossin 1-divisioonan Suomen mestari, vasta 19-vuotias Toomas Heikkinen, teki historiaa Yhdysvalloissa. Heikkinen voitti myöhään sunnuntaiyönä Suomen aikaa ajetun Yhdysvaltain rallicross-sarjan neljännen ja samalla viimeisen osakilpailun. Näin joensuulaisesta tuli Yhdysvaltain historian nuorin nelivetoluokan voittaja.

Helsingin Messukeskuksessa 8.-9. tammikuuta 2011 tarjolla on ainutlaatuinen mahdollisuuden nähdä aito Le Mans –auto livenä. Ensimmäistä kertaa Suomessa ”vieraileva” Gulf Lola-Aston Martin on esillä kotimaisen moottoriurheilukauden käynnistävässä VM Motorsport Show –tapahtumassa Autoracingin osastolla.

Jussi Pinomäki, who made firm campaign at US rallycross, scored 5th place on Saturday and 7th place on Sunday with the 550 bhp turbocharged and 4-wheeldrive Ford Fiesta at New Jersey Motorsport Park, Millville.

3-time European Rallycross Champion Jussi Pinomäki will continue his campaign in the US rallycross series. A driver from Kaarina, Finland is ready to battle for glory and success in the US finals over the weekend at New Jersey Motorsport Park, Millville. Pinomäki is driving with 550 bhp turbocharged 4-wheeldrive Ford Fiesta. With that same machine he took the 4th place in the previous race in early October.

Uutta kansainvälistä moottorirataa on suunniteltu maahamme viimeiset kaksi ja puoli vuotta. Hankkeen vetureina ovat toimineet suomalaisen moottoriurheilun lajiliitot AKK-Motorsport ja Suomen Moottoriliitto yhdessä Iitin Kunnan ja Kouvolan kaupungin kanssa. Kansainvälinen Autoliitto FIA on osallistunut radan suunnittelun rahoittamiseen.

Pohjois-Suomen aluemestaruus ja kartingin Lappi Cup palkintojenjakotilaisuus pidetään Oulussa lauantaina 23.10 klo 16.00. Samana päivänä järjestetään myös seuroille ja tiimeille suunnattu verotuskoulutus sekä Alue 1:sen syyskokous.

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste