Jäärata-ajolla on pitkät perinteet, ajettiinhan suomalaisen autourheilun ensimmäinen kilpailu jääradalla Viipurissa ja jäisiltä radoilta ovat hakeneet vauhtia myös maailmaa valloittaneet lentävät suomalaiset. Tämän vuoden SM-sarja kaasutellaan ensi lauantaina kello 11.00 käyntiin Etelä-Pohjanmaan urheiluautoilijoiden isännyydessä Peräseinäjoen Kalajärvellä.
Rallicrossin kolminkertainen euroopanmestari Jussi Pinomäki on saanut kaksi merkittävää huomionosoitusta.
Autourheilun suomalainen lajiliitto AKK-Motorsport ry myönsi palkintogaalassaan Pinomäelle Tapio Wirkkalan suunnitteleman Hans Laineen muistopalkinnon, joka annetaan ”vuoden suomalaisen autourheiluteon” kunniaksi.
Suomen suosituimman rallisarjan F-Cupin kauden 2008 viimmeinen osakilpailu ajettiin Urjalan vaativilla teillä viiden erikoiskokeen kilpailuna. A-junioreiden mestaruuden oli jo varmistanut Teppo Nummelan ja b-junioreiden Jaro Kinnunen edellisessä osakilpailussa Heinolassa. F-Cupin yleisen luokan mestaruus oli tänä vuonna kolmen kauppa. Sarjan kärjessä ollut Juha Högström oli mestaruus taistelussa vahvimmilla. Kakkosena ollut Tero Salminen ja kolmantena ollut Jukka Korhonen haastoivat Högströmin mestaruus taistelussa.
Jani Paasonen osallistuu Saksassa 4. - 5.10. ajettavaan rallicrossin EM-sarjan osakilpailuun täysin uudella divisioona 1:n Skoda Fabialla.
Sm-Rallisprintin sarjan viimeinen ja ratkaiseva osakilpailu ajettiin Huittisilla vauhdikkaalla ja haastavalla radalla. Luokittaen jaettavat SM-pisteet mahdollistavat sen, että mestaruudesta voidaan taistella kaikenlaisella kalustolla. Pelin teki tiukaksi viimeisessä osakilpailussa jaettavat korotetut Sm-pisteet, joka mahdollisti vielä monelle kuljettajalle nousun mitalleille.
RAN Rallispecial, Vantaan Vauhtikeskuksessa 26.10.2008
Ran Rallispecialissa ajetaan 5-6 erikoiskoetta yhteispituudeltaan 13-15 km.
Mukaan otetaan 70 kilpailijaa, ilmoittautuminen Kiti kisapalvelussa on menossa ja päättyy 15.10.2008 klo 18.00.
Luokkatiedot löytyvät kilpailun säännöistä Kiti kisapalvelusta.
Kilpailu starttaa sunnuntai aamuna klo 10.57 ja lähtö tapahtuu 30 sekunnin välein.
Lisätiedot kilpailunjohtaja Raija Vuorentausta 0400-460 665