F-cupin toiseksi viimeinen osakilpailu ajettiin viime vuoden tapaan Heinolassa. Heinolan hienot tiet tarjosivat haastavan paikan taistella halutuista sarja pisteistä. Heinolassa ratkesivat jo A-junnujen ja B-junnujen sarja mestaruudet tämän vuoden osalta Yleisen ratkaisu siirtyi sarjan viimmeiseen osakilpailuun ja taistelu kiristyi entisestään.
ja ensimmäinen starttaa 10.57 Vantaan Vauhtipuistossa.
Sm-Rallisprintin sarja viides osakilpailu ajettiin Härmässä 2.8 km pitkällä vauhdikkaalla radalla. Suomen mestaruudessa tiukimmin kiinni olivat kauden tässä vaiheessa luokassa viisi kilpaileva lajin nelin kertainen Suomen mestari Tomi Hallia ja luokkaa kolme koko kauden suvereenisti hallinnut Markku Alppirinne. Edessä oli uusi ja todella haastava rata jossa mikään ei tullut ilmaiseksi.
Silvo Viitanen,51, on sananmukaisesti järeä ilmestys: jos kuka niin Silvo sopii habituksensa puolesta rekkayhtiön omistajaksi ja johtajaksi. Samoin rallicrossin syvin olemus istuu kuin valettu Silvo Viitaselle . Voimaa on ja juuri oikean sortin rosoisuutta,
joka silti harhauttaa – Silvo kun nauttii mielellään ystävien kanssa juustoista ja viineistä!
Martti Simonen on ollut kotimaisen rallicrossin kuvioissa liki alusta saakka.
Kun ns. lisäluokka tai Suomi Cup – miten sitä haluttiinkaan kutsua- teki tuloaan, oli Simonen mukana yhtenä ensimmäisten joukossa. Kupla-Volkkaria, Volvoja, Escorteja ja mitä niitä olikaan, alkoivat ajaa ns. ison crossin rinnakkaisluokana SM-osakilpailuissa.
Sittemmin luokka sai nimekseen edelleenkin käytössä olevan kirjainyhdistelmän KRC ja tätä tarkoitusta varten Simonen hankki Kari Männiköltä Joensuusta etuveto-Escosta rakennetun takavedon 2.5 litran Ford Pinton koneella.
-Se oli ensimmäinen varsinainen kilpurini; nopea, kestävä ja hyvä ajaa, muistelee Kanku.
Viikonvaihteessa lauantaina Hyvinkäällä ajettava SM-rallicrossin finaali sai uuden mausteen, kun sarjan Divisioona 1:n SM-taistossa toisena oleva Jani Paasonen vuokrasi kilpailuun Ford Fiesta 4x4- superauton Ruotsista. Auton on rakentanut Andreas Eriksson, joka mm. ajatti Marcus Grönholmin voittoon aiemmin kesällä samanlaisella autolla Ruotsin EM-osakilpailussa Höljesissä. Eriksson itse ajoi Paasosen vuokraamalla yksilöllä itsensä EM-kolmoseksi kaudella 2007. Auton omistaa nykyään Peter Svedberg, joka on ajanut autolla tällä kaudella ainoastaan Ruotsin mestaruussarjaa.
Ainoastaan Divisioona 1:n mestaruus on varmasti Marko Jokisen taskussa, mutta muista mitaleista tullaan ottelemaan rajusti.
Porissa ajettiin kauden neljäs ja kesäkauden ensimmäinen F-cupin osakilpailu. Elokuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna ajettuun kilpailuun saatiin säiden haltialta aurinkoiset kelit. Sarjan pisteistä ajettiin toisena vuotena peräkkäin Porin haastavilla teillä. Kilpailussa yhteensä kuusi erikoiskoetta joista yksi ajettiin kahteen kertaan. Kilpailu säilyi jännittävänä aina viimmeiselle erikoiskokeelle saakka lähes jokaisessa luokassa.