Rallicrossin EM-sarjan 1A-divisioonaan vaihtaneen Jussi Pinomäen kuherruskuukausi uudessa rajummassa luokassa jatkuu. Pinomäki on avannut kauden hienosti kakkos- ja kuutossijoilla. Silti turkulainen Renault Clio –kuljettaja korostaa, että kaikki on edelleen hänelle ja hänen taustallaan vaikuttavalle Set Promotion –tallille uutta.
Upeasti kakkossijalla rallicrossin EM-sarjan korkannut Jussi Pinomäki uskoo uuteen menestykseen tulevanakin viikonloppuna, kun sirkus siirtyy Portugalista Ranskaan. 1A-divisioonaan vaihtanut turkulainen kaksinkertainen euroopanmestari tietää mahdollisuutensa, mutta on silti realisti. Renault Clio –kuljettaja ei paukuttele etukäteen henkseleitä, vaan tähtää tasapainoiseen ja virheettömään suoritukseen.
Kesäkauden avajais kisa lähestyy.
Jussi Pinomäki korkkasi rallicrossin EM-sarjan avausviikonlopun tyylikkäästi. Punainen Renault Clio taittui turkulaisen käsissä hienosti, ja Pinomäki avasi kautensa hänelle uudessa 1A-divisioonassa upealla kakkossijalla Portugalin Lousadassa ajetussa osakilpailussa. Kolmatta euroopanmestaruuttaan tavoitteleva ja ylöspäin 2-divisioonasta tehokkaampaan kalustoon vaihtanut Pinomäki ei uskaltanut odottaa aivan näin täydellistä viikonloppua.
SRC Rallicrossin vuoden 2006 SM-sarjan aloittava osakilpailu ajetaan Kouvolassa Tykkimäen moottoriradalla lauantaina 13.5.2006. Luvassa on näyttäviä ajolinjoja ja huikeaa kamppailua voitosta!
Suurempaan luokkaan vaihtaneen Jussi Pinomäen tavoitteena kolmas euroopanmestaruus

Rallicross EM-sarja käynnistyy tulevana viikonloppuna Portugalissa. Lajin kaksinkertainen euroopanmestari Jussi Pinomäki on vaihtanut kalustonsa tehokkaampaan 1A-divisioonaan sopivaksi. Kolmatta EM-titteliä jahtaava turkulainen kilpailee Renault Cliolla. Aiemmat mestaruudet Pinomäki, 28, ajoi samalla automerkillä, mutta enemmän N-ryhmän pohjaavassa 2-divisioonassa.

Vantaan Autourheilijat ry järjestää rallisprintin Etelä-Suomen Alueen yleisen luokan, junioreiden ja nuorten aluemestaruusosakilpailun. Tervetuloa seuraamaan vauhtisunnuntaina miten käy vuoden 2005 rallisprintin Suomen mestarin lupaavien nuorten kuskien puristuksessa.
Rallisprintin kuuden (6) osakilpailun sarja aloitetaan Lapuan osakilpailulla 26.2.
Lapuan Länsikylässä sijaitsevalla reitillä on pituutta 4,7 km. Se ajetaan rallisprintistä tuttuun tyyliin kahteen kertaan ja samaan suuntaan kuin viime vuonna. Alkuvuoden hyvät talvikelit ovat tehneet tien hyvään kuntoon.
Reittikartat Nuorten SM-rallin toiseen osakilpailuun tulevat myyntin lauantaina klo 10.00. Paketti sisältää sisäänpääsyn kahdelle kaikille erikoiskokeille, reittikartan ja rallilehden, hinta 10 euroa. Ohessa paikat:
The ADAC Hessen Rallye takes part in the middle of Germany. It's one of the oldest Rallies in Europe and drivers like Munari, Blomqvist, Salonen, Ragnotti, Kulläng, Röhrl, Kleint and ... took part to win and wrote their lines on the tarmac. In 2006 the Rallye will be again part of the German-Rallye-Championship.
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste