Saksa, Buxtehude 1.-2.2005

Saksassa ajettu rallycrossin EM-sarjan viimeinen osakilpailu meni Pinomäen osalta mallikkaasti. Alkuerissä tuli sijat kaksi, neljä ja yksi. Näiden perusteella Juupen Clio lähti A-finaaliin paalupaikalta.

FIA North European Zone Championship for Rallycross Drivers 2005 - Round 5
EM-rallicrossin toiseksi viimeinen kilpailu ajettiin Puolan Slomczjinissa viikonloppuna. Pinomäen auto kulki, kuten puolustavan mestarin kilpurin tuleekin kulkea: kovaa vauhtia ja ilman ongelmia. Ensimmäisen ja toisen alkuerän voitot riittivät varmistamaan A-finaalin paalupaikan.
Autourheiluhistorian toinen Super Rallicross - eli SRC-kausi sai arvoisensa päätöksen, kun finaalikisa kaasuteltiin Ahveniston legendaarisella moottoriradalla Hämeenlinnassa. Ilmojen haltijakin heltyi ja tarjoili aamun räntäsateen jälkeen kaunista auringonpaistetta runsaslukuisen yleisön mieliksi ja päätösosakilpailun kunniaksi. Pääluokka SRC-ssä hallitseva mestari, Valkealan UA:n Atro Määttä oli varmistanut toisen peräkkäisen mestaruutensa jo edellisessä kisassa, mutta muut SM-mitalit olivat vielä auki – samoin kuin kaikki Divisioona II:n ja Supermotojen lopulliset sijoitukset.
Jussi Pinomäen tiivis kilpailuohjelma sai menneenä viikonloppuna jatkoa Ranskan Mayennessa. Edellisenä viikonloppuna Ruotsin Rallicross Mestaruuden varmistaneelle Set Promotionin Rallicrosstiimille ei siis jäänyt aikaa suuriin mestaruusjuhliin, kun jo seuraavana viikonloppuna Ranskan Mestaruus sarjassa piti nostaa kytkintä. Radan sekä Ranskan sarjassa käytettävien yksityyppirenkaiden tuomat haasteet olivat kuitenkin odotettua suuremmat.
SM Valvoline rallin Kilpailuun hyväksyttyjen luettelo on julkaistu rallin kotisivuilla osoitteessa www.valvolineralli.com.
FIA North European Zone Championship for Rallycross Drivers 2005 - Round 4 FIA Nordeuropäische Zonenmeisterschaft für Rallycross-Fahrer 2005 - Lauf 4 September 03rd-04th / 03.-04. September Nysumbanen - Nysum - Denmark
Lauantaina ajettiin Joensuussa, Ylämyllyn moottoriradalla Super Rallicrossin SM-sarjan kauden viides osakilpailu aurinkoisessa ja lähes helteisessä kesäsäässä. Nyt mukana olivat pääluokka SRC:n lisäksi taas myös lisäluokat Divisioona II ja Supermoto. Edellisessä, Jyväskylän osakilpailussahan kisattiin vain pääluokan pisteistä. Voittoisia Joensuussa olivat SRC:n Janne Kanerva – ehkä hieman yllättäen, ”divarin” Harri Korkiakoski ja Supermotojen Mika Sironen. Pääluokan mestariksi varmistui kaadosta huolimatta Atro Määttä, joka vei nimiinsä kaikkien aikojen ensimmäisen SRC-mestaruuden lisäksi nyt myös kaikkien aikojen ensimmäisen SRC:n SM-tittelin.
Tulevana lauantaina ajetaan Joensuun Ylämyllyn moottoriradalla Super Rallicrossin SM-sarjan kauden viides osakilpailu. Vahvana voittajasuosikkina kisaan lähtee Valkealan UA:ta edustava Atro Määttä, joka on vienyt voiton kolmessa viimeisessä osakilpailussa.
Strängnäsissä ajettiin Ruotsin rallicross mestaruustaiston toiseksi viimeinen osakilpailu 4.8.2005. Kisaan lähdettiin kärjen osalta tasaisissa tunnelmissa. Jussi Pinomäki oli tasapisteissä Niklas Hagströmin kanssa. Radan ollessa tuttu Pinomäelle, häneltä odotettiin kovaa vastausta Hägströmille. Jussi Pinomäki aloitti hyvin ollen aika-ajossa kolmas ja jatkoi vakuuttavan tasaisesti ajaen alkuerissä kerran toiseksi ja kaksi kolmanneksi. Suorituksella irtosi finaalista kolmas lähtöpaikka, josta Pinomäki irtosi tuttuun tyyliin lahjakkaasti. Kova kisa kertoi taas kuulumisiaan, kun kilpailijat pääsivät ensimmäiseen mutkaan mäen päälle.
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste