Kuka on kukkulan kuningas? Se selviää sunnuntaina 19.2. kello 11.00 alkaen, kun Muuramen Riihivuoressa kilpaillaan jälleen rallisprintin merkeissä. Kyseessä on kansallinen Keski-Suomen aluemestaruusosakilpailu sekä HRCF:n Rallisprint 2017 -sarjan osakilpailu. Tämän vuoden kilpailussa on luvassa täysin uusi, 3,5 kilometriä pitkä rata.
Jyväskyläläinen, Laukaan Moottorimiehiä edustava Nico Valkonen, 17, kilpaili tällä kaudella ahkerasti rallin ja rallisprintin nuorten luokassa. Renault Cliolla ajavan Valkosen kauden ykköstavoite oli Rallin Suomen Juniorimestaruussarjan yhteydessä ajettavan Nuorten Cupin voitto. Hän saavutti sarjavoiton viimeisessä osakilpailussa Lapualla lokakuun alussa.
Muuramen Riihivuoressa 2.10. järjestettäväksi kaavailtu Riihivuori Sprint joudutaan perumaan kilpailurataan liittyvien haasteiden vuoksi.
Kuka on tänä vuonna kukkulan kuningas? Se selviää sunnuntaina 2.10. kun Muuramen Riihivuoren matkailukeskuksessa kilpaillaan kolmatta kertaa rallisprintin merkeissä. Kansallinen Riihivuori Sprint tarjoaa kuljettajille kovapintaisen ja vauhdikkaan soratien. 3,2 kilometrin radalla kiivetään alhaalta Riihivuoren huipulla sijaitsevalle varikolle.
Suuri suomalainen polkupyöräralli, Suomen kovimmaksi kansalliseksi ralliksi asiantuntijapiireissä nimetty PDA-ralli juhlii tänä syksynä 10 vuoden taivaltaan. Pääyhteistyökumppani Sellon Pyörän mukaan nimetty kisa ajetaan lauantaina 15.10. Laukaan tarunhohtoisilla metsäpätkillä.
Jokamiesluokan joukkuekilpailun, JM SM Liigan Suomen mestaruudesta ajettiin 29.-30.8. Hyvinkäällä. Kahden päivän ja yli 200 kilpailulähdön jälkeen Suomen mestaruutta juhli Kauhajoen Urheiluautoilijoiden SMA&Tierakennus Team. Hopealle ajoi viime vuoden mestarijoukkue Kotkan UA:n Murska-Arska Team ennen Jurvan UA:n DIILERI Teamia.
Lauantaina Jyväskylässä ajettava polkupyöräspektaakkeli Vaihtoautomaa PDA-Ralli on jälleen houkutellut viivalle aimo annoksen kilpailijoita. Kilpailuun starttaa kaikkiaan 70 kuljettajaa viidessä eri luokassa. Päivän aikana luvassa on kaikkiaan kahdeksan erikoiskoetta Seppälänkankaan teollisuusalueen idyllisissä maisemissa.
Vuoden kovimmaksi kansalliseksi ralliksi usein tituleeratun PDA-Rallin ilmoittautumisaikaa on jatkettu tämän viikon lauantaihin asti. Lähde mukaan fillaroimaan ja osallistut samalla henkilöauton arvontaan!