Mercedes Benz 600 Pullman lukeutuu autoihin, joita harva suomalainen on päässyt näkemään luonnossa. Sen ylväät muodot kyllä voivat olla tutut, mutta yleensä lähinnä elokuvista tai Corgin pienoismallista.
alt

Rallin MM-osakilpailun, Neste Oil Rallin oheisluokkina ajetaan tänäkin kesänä Vetomies- ja Nelivetomies-kilpailut. Entistä useammalla ralliharrastajalla on nyt mahdollisuus pyrkiä podiumille MM-rallin yhteydessä, sillä luokkien sääntöjä laajennetaan tänä vuonna niin, että yhä useammalla autolla voi lähteä kisaan mukaan. (Kuva: Juuli Aschan / AKK Sports Oy)
alt

Pirelli-kuljettajien voittokulku jatkui Rallin Suomen Juniorimestaruussarjan toisessa osakilpailussa Limingassa viime lauantaina. Yleiskilpailun voittoon ylsi jälleen Juuso Nordgren (Citroën C2 R2), joka on nyt myös kärjessä RSJM-sarjapistetilastossa. (Kuvassa: Juuso Nordgren RSJM3 // ToniGraphs.com)

alt

Kauden toinen rallin SM-osakilpailu ajettiin Mikkelin seudun hienoilla teillä. Tällä kertaa säidenhaltija ei suosinut järjestäjää ja leudon sään vuoksi ralli jouduttiin ajamaan varsin poikkeuksellisissa olosuhteissa, kaksi erikoiskoetta oli teiden pehmenemisen myötä jopa pakko perua. Pirelli-kuljettajille kilpailu oli vauhdillisesti erinomainen, sillä kilpailun viideltä erikoiskokeelta peräti neljälle kirjattiin pohja-aika merkin renkailla ajaen.(Kuva: Marko Kyöstilä)

F-cupin toinen osakilpailu, Hämeen ralli Urjalassa oli menestys Pirellin renkailla ajaneille kuljettajille. Saldoksi kirjautui kolme yleiskilpailuvoittoa: Yleisessä, B-junioreissa ja Senioreissa. Näiden päälle Pirelleillä ajettiin vielä kuusi muuta luokkavoittoa.alt
alt

Rallin Juniorimestaruussarja (RSJM) käynnistyi lauantaina Laukaan ympäristön rallipoluilla Peurunkarallilla, jonka ohessa käynnistyi myös Pirellin palkinto-ohjelma RSJM-kilpailijoille. Samana viikonloppuna ajettiin myös SM-rallisprintiä Lapualla ja Historic Rally Trophyn avausosakilpailu Savonlinnassa.
alt

Rallin SM-sarjan luokassa SM3 ajetaan jokaisessa osakilpailussa Pirellin R2-tukijärjestelmän palkintorenkaista. Kolme parhaiten merkin renkailla sijoittunutta kilpailijaa saivat palkinnoksi kaksi kappaletta upouusia Pirellin talvikilparenkaita. Kauden ensimmäiset palkintorenkaat lähtivät omistajilleen viime viikonvaihteessa ajetun Arctic Lapland Rallyn myötä.
Heikki Koski-Lammi, 18 v, ajoi voittoon B-junioreissa. Kuva: Asko Saarinen

Pirellin kilparenkailla ajettiin menestyksekkäästi viime viikonvaihteen F-Cupin kauden avauksessa, Heinolan Jari-Pekka Rallissa. Rengasvalintojen suhteen leuto talvikeli oli kilpailijoille haastava, mutta tulosten valossa Pirellillä oli tarjota sopivaa alle laitettavaa. Pirellin valikoimasta sekä WR- että J-mallit olivat kärkisijoilla käytössä. WR-mallin kestävyys osin jäisillä ja uraisillakin teillä sai kiitosta.
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste