Harrasterallisarjan kauden 2024 toinen osakilpailu ajetaan tulevana lauantaina Kaustisella. Keski-Pohjanmaan Moottoriurheilijat ry:n järjestämä Metalli Järvelä Ralli sisältää viisi erikoiskoetta. Kaustisella jaetaan valtakunnallisen Elfin Harrasterallisarjan pisteiden lisäksi myös pohjoisen aluesarjan pisteitä.
Kauden 2024 ensimmäinen Harrasterallisarjan osakilpailu ajettiin kipakassa pakkassäässä lauantaina 20.1. Kontiolahti-rallin viidellä erikoiskokeella kilpaili 125 kuljettajaparia. (Kuvassa senioreiden nuottiluokan voittaja Pekka Moilanen. Suomussalmelainen oli sarjalaisista päivän kolmanneksi nopein. Kuva: Timo Uimi | Uimimedia )
Osallistujamäärältään Suomen suosituin rallisarja käynnistyy tämän kauden osalta tulevana lauantaina. Elfin Harrasterallisarjan 2024 valtakunnan ja samalla Pohjois-Suomen aluesarjan avausosakilpailussa Kontiolahti-rallissa ajetaan viisi erillistä erikoiskoetta, joista muodostuu yhteensä 58 erikoiskoekilometriä.
Hotelli Puustelli Nivala Harrasterallisarja 2023 ajetaan päätökseen tulevana lauantaina 19.8. Sastamalan ympäristössä. Tyrvään Moottorikerhon järjestämä Luksushuvilat.fi -Ralli on sekä valtakunnan sarjan, että Etelä-Suomen mestaruussarjan päätösosakilpailu. Viiden erikoiskokeen ralliin ilmoittautui lähes 180 kuljettajaparia.
Oulun seudulla ei ole järjestetty kesärallikilpailua yli kymmeneen vuoteen, mutta tulevana viikonloppuna tähän tulee muutos. Lauantaina 22.7. ajettava kuuden erikoiskokeen Jaresko Siikajoki ralli on Hotelli Puustelli Nivala Harrasterallisarjan 2023 seitsemäs osakilpailu ja samalla pohjoisen aluesarjan finaali.
Rallicross SM -kauden 2023 toinen osakilpailu ajetaan 10.-11.6. OuluZonen radalla Oulussa. Sarja teki viime vuonna paluun Ouluun peräti kuuden vuoden tauon jälkeen.
Rata-autoilun SM-sarja käynnistyy ensi lauantaina 10.6. Botniaringin radalta. Näyttävän V8 Thunder-luokan SM-kaudesta on tulossa jälleen mielenkiintoinen. SM-sarjaan ilmoittautui hienosti 16 V8-kuljettajaa. Hallitseva, kolminkertainen mestari Toni Lähteenmäki ei ole mukana, joten moni nälkäinen kuljettaja tuntee tilaisuutensa koittaneen.
Hotelli Puustelli Nivala Harrasterallisarjan 2023 viides osakilpailu ja samalla talvikauden päätös Suomussalmi-ralli ajetaan talvisissa olosuhteissa Suomussalmen ympäristössä lauantaina 11.3. Neljän erikoiskokeen ralli on pohjoisen sarjan kolmas eli jo toiseksi viimeinen osakilpailu.
Hotelli Puustelli Nivala Harrasterallisarjan kauden 2023 toinen osakilpailu ajettiin lauantaina 28.1. Neljän erikoiskokeen ralli oli samalla ensimmäinen Etelä-Suomen alueen osakilpailu. Päivän nopein kaksivetokuljettaja oli Miko Jalava ja nelivetokuljettajista vauhdikkaimmin reitin selvitti Ari Vihavainen. Ilman nuottia ajaneista nopein oli Ylihärmän Matias Valkonen.
Lähtöluettelossa peräti 184 autokuntaa. Harrasterallisarjan kauden 2023 toinen osakilpailu ajetaan ensi lauantaina Keuruun ympäristössä. Neljän erikoiskokeen ralli on samalla ensimmäinen Etelä-Suomen alueen osakilpailu.