Talvikauden päätöskisassa parasta vauhtia esitti Laukaan MM:n Jaakko Tulla (BMW M3). Kesäkauden avauksen vei nimiinsä puolestaan Hämeenkyrön UA:n Mika Kaapu Starletilla. Kaksi kertaa on voitettu väliluokan autolla sekä kerran ison ja pikkuluokan autolla.

Limingassa Kohtaniemen jälkeen kakkoseksi sijoittui Kaapu ennen Tullaa. Samat miehet seurasivat samassa järjestyksessä Laaksosta Heinolassa. Kun Tulla voitti Kiteellä, oli kakkosena Vetelin UA:n Petteri Pussinen ja kolmantena Yläkemijoen UA:n Henri Tapio; Pussinen etuvetoisella RS:llä ja Tapio takapäästä raapivalla. Toivakassa kaikki maaliin saapuneet pääsivät podiumille. Kaapu voitti, Rauman UA:n Jussi Nordberg (BMW M3) oli kakkonen ja kolmas Hyvinkään UA:n Ari Gylden BMW 328i:llä. B-junioreissa on peräti kahdeksan kilpailijaa vieraillut podiumilla.

Sarjan piikkipaikalla on siis Tulla ja hänellä on pisteitä kasassa 51. Tulla johti Toivakassa kotikisaansa kolmen pätkän lähes puolella minuutilla. Sitten pikkuvika hyydytti menoa, mies kuitenkin raahautui pätkän maaliin. Virhe arvio oli se, ettei hän raahautunut myös viimeistä pätkää maaliin saakka, sillä pisteitä olisi tullut 13 lisää. No, nyt tilanne jäi jännittävämmäksi, sillä kaksikko Kaapu – Nordberg ovat vain kuuden pisteen päässä. Tasaisesti ajanut Lopen UA:n Esa Hutri (BMW 328i) on neljäntenä 39 pisteellä. Seuraavina tulevat Laaksonen (31) ja Kohtaniemi (30).

B-junnuilla on edessään viikonloppuna mielenkiintoinen kilpailu, koska niin monella on vielä mahdollisuus mestaruuteen. Mänttä 200 -ajossa oli mukana koko neljän kärki. Tullan vauhdista ei saatu viitteitä, kun hän keskeytti avauspätkällä. Nordberg voitti, Kaapu oli kakkonen ja Hutri kolmas, koko platoona 22 sekunnin sisällä (40 EK-km).

Pistetilanne: http://www.f-rallisarja.fi/tiedostopankki/94/pisteet-toivakka-B.pdf

Lähtöluettelo: http://www.ajaksi.fi/docs/Hamina17/osallistujat.pdf

Teksti: Jorma Mikkola

KaakkoisRallin ratkaisun hetken lähestyvät

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste