Laaksonen näki tilanteen kilpailutilanteena, mutta tuomaristo näki Laaksosen olleen syyllinen osumaan. Vastaavasti tuomaristo katsoi Laaksosen keskeyttämiseen johtaneen Logan Sargeantin päälle ajon suomalaiskuljettajan kylkeen kilpailutilanteena, josta ei jenkille seurannut rangaistusta.

– Tuomariston päätöksistä puuttuu linja, mutta turha niistä on vääntää vastaan. Kun he päätöksen tekevät niin se pitää, Laaksonen kommentoi päätöksiä.

Lähtöruudusta 25. sunnuntain kilpailuun startanneen suomalaiskuljettajan kilpailu noudatteli eilistä kaavaa: kilpailun alussa vauhtia ei löytynyt, mutta sen kestäessä se parani oleellisesti.

 – Ei tästä viikonlopusta mitään kerrottavaa jäänyt. Tänään kisa jäi kesken bensapumpun hajoamiseen. Koko viikonlopun saa unohtaa mahdollisimman pian. Ihan tyhjä arpa, pettynyt Laaksonen totesi varikolle käveltyään.

– Sain hyvän lähdön, mutta kisan alussa kyyti oli heikompaa. Säästin todennäköisesti renkaitani enemmän kuin muut. Kisan puolivälissä vauhtia löytyi eilisen tavoin ja nousin jo kahdenkymmenen joukkoon, kunnes bensapumppu hajosi. Moottori röpelsi jo kertaalleen kierrosta aikaisemmin, kunnes autoni hyytyi seuraavalla kierroksella radan varteen.

FIA F3 -kausi jatkuu jo tulevana viikonloppuna Red Bull Ringin moottoriradalla Itävallassa. Kilpailun aika-ajot ajetaan perjantaina klo 18:50 Suomen aikaa. Viikonlopun ensimmäinen osakilpailu käynnistyy lauantaina klo 11:25 ja toinen sunnuntaina klo 10:35 Suomen aikaa.

– Pyyhitään tämä kokonaan mielestä pois ja lähdetään puhtaalta pöydältä jatkamaan. Red Bull Ringin moottorirata on aiempina vuosina sopinut mulle ihan hyvin, joten toivon mukaan saadaan hommat lähtemään heti alusta asti oikeille raiteille. Ja että olisi vähän jo tuuriakin mukana.

Teksti: Marko Mäkinen

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste