Näyttelyssä on esillä yli 400 ajoneuvoa: autoja, moottoripyöriä, mopoja, työkoneita, moottorikelkkoja, traktoreita… kaikenlaista moottorilla kulkevaa. Ikähaarukka on moottorivoimalla liikkumisen alkuajoista 90-luvun alkuun. Mukana on myös runsaasti alan kerhoja, asiantuntijatahoja, kauppiaita ja erikoisosaajia. Kaikki Lahden Messukeskuksen hallit ovat jälleen käytössä ja tilat varattiin täyteen ennätysajassa, jo viime vuoden puolella.
Teema esittelee suomalaisia sorateiden virtuooseja
Vuosittain Classic Motorshow’ssa esitellään laajemmin jokin näkökulma alaan nimeämällä näyttelylle teema. Tämän vuoden teemana on kotimainen ralliautoilu otsikolla ”Sorateiden virtuoosit – suomalaisen ralliautoilun historiaa” ja aiheelle on varattu kokonainen oma hallinsa.
– Teema esittelee suomalaista ralliautoilua 50-luvulta 80-luvun loppuun. Punaisena lankana ovat noiden aikojen tyypilliset ralliautot. Lisämausteena joukossa on myös muutamia erikoisuuksia. Teema esittelee nimenomaan suomalaista rallia, herättelee suomalaisten ralliharrastajien muistoja, näyttelystä vastaava Risto Laine painottaa.
– Ralliautoja on esillä reilusti yli 30 kpl, 50-luvun Austin Atlanticista aina 80-luvun lopun Mitsubishi Galantiin, kertoo Classic Motorshow’n tuottaja Petri Niemenmaa.
Rallin historia on paljon muutakin kuin autot. Se on henkilöitä niin ratin takaa kuin sorateiden varsiltakin, tiimejä ja taustajoukkoja unohtamatta. Teemahallista löytyykin tänä vuonna haastattelulava, jolla nähdään ja kuullaan henkilöitä, jotka olivat itse paikalla kokemassa ja tekemässä suomalaisen ralliautoilun historiaa.
– Näyttelykävijöillä on ensikäden mahdollisuus kuulla menneiden vuosien kilpailijoita ja heidän taustavoimiaan. Keskustelukokoonpanoihin on kutsuttu mukaan niin kuljettajia, tekniikkapuolen osaajia kuin muutakin lähipiiriä, kertoo haastattelijana toimiva kirjailija ja toimittaja Esa Illoinen.
Kullakin haastattelutuokiolla on oma aiheensa ja se ei liity pelkästään yksittäiseen kilpailijaan vaan aihetta käsitellään laajemmin. Mukaan ovat lupautuneet mm. Jorma Lusenius, Simo Lampinen, Robi Gröndahl, Eeva Lindholm, (ent. Heinonen) ja Kyösti Hämäläinen.
Haastattelut ovat vapaamuotoisia keskusteluita – ja saattavat kulkea mihin suuntaan tahansa kun menneiden vuosikymmenien sankarit kohtaavat, osa pitkänkin ajan jälkeen.
”Sorateiden virtuoosit” teemassa tavataan suomalaiselle ralliautoilulle merkityksellisiä autoja ja tietenkin myös ralli-ihmisiä. Mm. Simo Lampinen on lupautunut mukaan.
Kuva: Marko Mäkinen.
SAHK käynnistää FIVA:n ja Unescon
’Maailman moottoriajoneuvoperinteen’ juhlavuoden Suomessa
Monipuolisuudestaan tunnetussa Classic Motorshowssa on toki paljon muutakin nähtävää ja koettavaa klassikkoajoneuvoharrastuksen alalta, kuin juuri vuoden teemaan liittyvää sisältöä.
Suomen Ajoneuvohistoriallinen Keskusliitto SAHK ry edustaa Suomea alan kansainvälisessä katto-organisaatiossa, FIVA:ssa (Federation Internationale Vehiculo Ancienes). FIVA täyttää 50 vuotta ja myös autolla teknisenä laitteena on juhlavuosi, se täyttää 130 vuotta.
Vuosi 2016 onkin kansainvälisesti nimetty ’Maailman moottoriajoneuvoperinteen vuodeksi’ (World Motoring Heritage Year) jolla on myös YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö UNESCO:n status. SAHK ry avaa juhlavuoden Suomessa Classic Motorshown yhteydessä. SAHK:in osastolla tullaan tänä vuonna näkemään erittäin vanhoja autoja, kuten alla olevan kuvan Crestmobile, jonka omistaa Seppo Asikainen.
Seppo Asikainen ja Crestmobile (vuodelta 1900) Lontoo-Brighton -rallissa Englannissa.
Kuva: Seppo Asikaisen arkisto.
Oi niitä aikoja esittelee vuoden 1956, 1966, 1976 ja 1986
Classic Motorshown vakiokokonaisuuksiin kuuluu Oi niitä aikoja -osasto, jolla nostetaan esiin ensiesiteltyjä ajoneuvoja kymmenen vuoden välein. Tänä vuonna vuorossa ovat vuodet 1956, 1966, 1976 ja 1986. Kymmenen vuoden väliportain katsellen on huomattavissa ajoneuvoalan kehitys ja muotivirtauksetkin.
Jokaiselta vuodelta esitellään useampikin ajoneuvo, mutta esimerkkinä tämän vuoden kokonaisuudesta nostettakoon esiin kestohiteiksi muodostunut kolmikko: vuonna 1956 ensiesiteltiin Volvo Amazon, vuonna 1966 Toyota Corolla ja vuonna 1976 Ford Fiesta. Eivätpä olleet mitään päiväperhosia nämä automallit. Oi niitä aikoja -kokonaisuus löytyy Lahden Messukeskuksen kokoustilatasolta alakerrasta. Kulku tiloihin on hallin E-kautta.
Ikinuori Ford Fiesta ensiesiteltiin Suomessa 1976. Oi niitä aikoja.
Kuva: Timo Laitisen ajoneuvoesitearkistot / Ford.
Henri Toivonen Tribuutti
Sorateiden Virtuoosit -teeman lisäksi Classic Motorshowssa on tällä kertaa esillä muutakin autourheilua. Yksi merkittävä kokonaisuus on osasto, jolla kunnioitetaan urheilulegenda Henri Toivosta. Toivosen syntymästä tulee kuluneeksi 60 vuotta.
Henri Toivonen Tribuutti -osasto kuvaa nimenomaan niitä aikoja, jolloin hän ilahdutti autourheilukansaa Suomen kilparadoilla ja ralliteillä.
– Haluamme kunnioittaa Henkan elämää autourheilijana ja sitä mistä hänen uransa lähti liikkeelle, täsmentää Risto Laine.
– Kansainvälinen menestys ja se, mihin kaikki päättyi saa aina palstatilaa ja traagiset asiat muistetaan. Me haluamme nimenomaan iloita siitä nuoruuden voimasta ja intohimosta mikä Henkasta kumpusi ja mikä johti hänet menestykseen, Laine lisää.
Henri Toivonen Tribuutti -osastolla on esillä hänen käyttämää kalustoa niin radalta kuin rallistakin.
Henri Toivonen ralliuransa alkutaipaleella, vuonna 1976 100-Rallissa, jota ajettiin läntisellä Uudellamaalla.
Kuva: Scuderia Naftalin.
Classic Motorshow järjestetään Lahden Messukeskuksessa vuosittain aina Vapun jälkeisenä viikonloppuna. Tänä vuonna se osuu päivämäärille 7.-8.5.2016.
Saat ladattua pohjakartan ja näytteilleasettajaluettelon tästä (pdf).