Niinpä 23-vuotias Pietarinen varmisti nelivetoisten autojen SM2-luokan Suomen mestaruuden jo tässä vaiheessa – ennen kalenterivuoden puoltaväliä – vaikka kaksi osakilpailua on vielä kesän lopulla ajamatta.

Myös Pietarisen kartanlukija, säkyläläinen Juhana Raitanen varmisti riittävän piste-eron muihin ja saavutti SM-kultaa kartanlukijoiden sarjasta.

SM-titteli on siis saavutettu epävirallisen pistetilanteen mukaan, mutta viralliseksi eri luokkien mestaruudet tulevat siinä vaiheessa, kun lajiliitto AKK-Motorsportin hallitus vahvistaa pistetilanteet kilpailukauden päättymisen jälkeen.

– Hieno tunne tietenkin, kun mestaruus saatiin ajettua jo tässä vaiheessa kautta. Iloa lisää vielä se, että onnistuttiin voittamaan Kouvolan vaativassa kilpailussa. Tämä on myös hyvä palkinto meidän koko tiimille, Pietarinen kiitteli.

– Kouvolan osakisassa nähtiin kaikkein tasaisin kamppailu, joten saimme vetää täysillä loppuun saakka. Ei tullut mainittavia virheitä, renkaat ja auto toimivat moitteitta.

– Kesän edetessä täytyy miettiä mahdollista kaluston vaihtoa ja kenties ajamista SM1-luokassa. Muutamia suunnitelmia jo on, mutta kehitellään vielä uusia ideoita, Pietarinen päätti.

Epävirallisia tuloksia, SM O.K. Auto Ralli, Kouvola 10.6.2017

SM2-luokka:

1. Eerik Pietarinen 41.15,9

2. Timo Mäenpää + 11,2

3. Janne Eronen + 19,9

SM-pistetilanne:

1. Eerik Pietarinen 134

2. Timo Mäenpää 71

3. Janne Eronen 68

Teksti: Jarno Saari

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste