Ruotsissa luokan palkintokorokesijoitus valui lumihankeen, joten nyt syväjäämieheksi tituleerattu Kiuruveden kasvatti aikoo pitää pään kylmänä.

– Tavoitteenamme on ajaa puhdas kilpailu ja saada sitä kautta hyvä tulos. Lähdemme ajamaan omaa perusvauhtiamme, ja sijoittuminen kahden parhaan joukkoon luokassa on tyydyttävä lopputulos. Suurimmat haasteet ovat varmasti meille täysin uudet tiet ja lämpötila. Korkealla vuoristossa tehonpuute vaivaa autoja ja olosuhteet ovat muutenkin rankat, joten erityisesti koneen ja jarrujen lämpötilaa pitää muistaa tarkkailla, Huttunen kertoo.

Ruotsin MM-rallin jälkeen Huttusen Hyundai i20 R5 harppasi askeleen eteenpäin moottorin osalta. Myös auton alustan kanssa on rallien välissä tehty töitä.

– Saimme tähän kilpailuun moottorin uuden kehitysversion, mutta näissä olosuhteissa tehoa on kuitenkin vähemmän. Ajettavuutta koitamme kehittää koko ajan. Teiden kunto on sellainen, että todennäköisesti koko aikaa ei voi ajaa täysillä, jotta auto kestää maaliin asti.

Jari Huttunen ja Antti Linnaketo, Hyundai i20 R5. Kuva: Jordi Rierola, Hyundai Motorsport GmbH

Jari Huttusen manageri Marcus Grönholm sijoittui omalla urallaan Meksikon MM-rallissa parhaimmillaan toiseksi. Hänen neuvonsa Huttuselle on selvä.

– Malttia, malttia, malttia, nyt on mahdollisuus hyviin pisteisiin. He ovat siellä nyt ensimmäistä kertaa, joten paljon on uutta ja nuotit ovat varmasti alkuun vähän hukassa. Ja kyllä tässä muutamia muitakin vinkkejä on Jarille etukäteen annettu, Grönholm sanoo.

Varhain perjantaina Suomen aikaa alkavassa ja sunnuntai-iltana päättyvässä Meksikon MM-rallissa ajetaan 22 erikoiskoetta ja 344 erikoiskoekilometriä. Tämä soraralli on olosuhteiltaan yksi rallikauden haastavimmista osakilpailuista. Kilpailu ajetaan kuumissa olosuhteissa ja korkealla merenpinnasta. Ohuen ilman takia turboahdetut autot kärsivät tehonpuutteesta, ja kuumuus saattaa aiheuttaa lämpöongelmia moottoriin ja jarruihin. Kahteen kertaan ajettaessa soratiet voivat myös paikoitellen kulua huonoon kuntoon, joten ajajilta vaaditaan tarkkuutta, jotta autot pysyvät ehjinä. Jari Huttunen ja Antti Linnaketo kilpailevat rallissa numerolla 32.

Teksti: Jari Huttunen Racing Tiedotus

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste