Edelliseen isoon mainetekoon Ford Escortilla F-Cupin tasoisessa arvokilpailussa ylsi Kalle Asikainen vuonna 2005 Nilsiän Tahko-rallissa. Kalle ajoi silloin A-junnuissa koko kilpailun nopeimman kokonaisajan ja lisäksi pohjat kolmella kuudesta EK:sta.
Hyttiselle riitti yksi pohja-aika, joka tuli kisan pisimmällä erikoiskokeella. Kokonaisajassa noin 3 sekunnin marginaali riitti voittoon. Kun taitava kuljettaja nappasi voiton klassikolla, niin siinä saivat nöyrtyä sekä pitsikantiset että baijerilaiset nykyautot puhumattakaan talvella aina nopeista etuvedoista
Escort symbolisoi parhaiten rallin perusharrastamista ja tällainen maineteko on omiaan korostamaan sitä perimmäistä olemusta, mikä suomalaiseen ralliin liittyy. Keskustelu siitä, pitäisikö lajissa käyttää miljoonan euron WRC –autoja vaiko vartti-miljoonan S2000 paketteja vaiko pelkästään puolentoistasadantuhannen tuotantoautoja paremmuuden ratkaisemiseksi, tuntuu kovin tyhjänpäiväiseltä suun pieksennältä Kauhavan OP-rallin kaltaisen kilpailun jälkeen. Ralli on kuljettajien kilpailu, jossa rohkein, taitavin ja harkitsevin voi voittaa jopa suorituskyvyltään keskinkertaisella, mutta ajettavuudeltaan ja kestävyydeltään asiallisella menopelillä. Tässä suhteessa perinteinen pimeä ralli eroaa useimmista muista autourheilumuodoista, joissa keskinkertainenkin kilpailija voi voittaa, kun ajokki on paras mahdollinen ;-)).
Hannu’s Rally Team huomioi parin Hyttinen-Rossi Kauhavan suorituksen nimikkokuskien mukaisella tukipaketilla (piikkirengassetti ja osanottomaksut F-Cupin loppuihin kisoihin).
Onnittelut hienosta suorituksesta ja kiitokset kaikille kilpailijoille kovasta kisasta!