Mercedes AMG GT4 autolla kaksi menestyksekästä kilpailukautta ajanut Niskanen ajoi aika-ajoissa eturivin lähtöruudun. Finaaliviikonlopun ensimmäisessä kilpailussa hän ja tiimikaveri Nuno Pires roikkui koko 45 minuutin mittaisen kilpailun ajan sarjan sittemmin voittaneen Jose Carlos Pireksen autokunnan perässä. Niskanen hiillosti kunnes kilpailun viimeisissä mutkassa avautui mahdollisuus ohitukselle. Mestarin elen hän hyödynsi saamansa tilaisuuden, joka kuitenkin päätyi tuomariston pakeille. Intensiivisessä tilanteessa hän ja johdossa ajanut autokunta ajautui hiekoille. Silti kumpikin pääsi maaliin ja tuomaristo tulkitsi Niskasen pakottaneen kanssakilpailijan ulos radalta. Näin toinen sija vaihtui kolmanneksi, joka kuitenkin piti Mestaruustaistelun elossa.
Muutamaa tuntia myöhemmin ajetussa sarjan finaalissa Niskanen ajoi tasaisen tuloksen ja kilpailun puolivälissä toi kolmannella sijalla auton tiimikaverilleen Nuno Pirekselle. Erinomaisesti sujuneen kuljettajanvaihdon myötä portugalilainen nousi kärkeen ja piti sitä sijoitusta kilpailun loppuhetkille saakka. Kuitenkin kierroksella hitaampien ohituksessa takaa tullut kanssakilpailija teki jarrutuksessa virheen ja osui kilpailua johtaneen Niskasen autokunnan auton takapäähän ja aiheutti spinnauksen.
– Ajettiin puhdas kilpailu ja oltiin matkalla Mestaruuteen kunnes sitten kokonaan mestaruustaistelun ulkopuolinen kuljettaja tulee ja pyöräyttää automme väärään suuntaan. Valtavaa pettymystä lisää se, että koska hän oli aikaisemmissa kilpailussa aiheuttanut vastaavanlaisia murheita muille kanssakilpailijoille niin jo perjantaina pidimme hänelle puhuttelun asiasta. Nyt sitten hänen huolimattomuutensa takia menetimme yhdeksän minuutin päässä tuloillaan olleen Mestaruuden ja joudumme tyytymään hopeisiin mitaleihin, Niskanen kertoo.
– Kun katsotaan tätä kilpailukautta niin seitsemän kahdeksasta palkintokorokesijoituksesta kertokoot asian. Siihen kun lisätään edellisen kilpailukauden kahdeksan kahdeksasta palkintokorokesijoituksesta ja sarjan Mestaruus niin menestyksekkäästi on tähän saakka kilpailutoimintani mennyt – Ja olisi mennyt tänäänkin mikäli yksi kilpakumppani olisi valinnut jonkin muun autokunnan kohteekseen. Aion kyllä sanoa muutaman tarkkaan valitun savolaisen voimasanan hänelle mikäli vielä nähdään, Niskanen jatkaa.
Vaikka Niskanen ei sarjan toista peräkkäistä Mestaruutta voittanutkaan, oli hän tämänkin kilpailukauden sarjan nopein kuljettaja. Myös Estorilin kilpailuviikonlopussa hänelle kirjattiin kummankin kilpailun nopein kierrosaika.
– Nopein kierrosaika ei kuitenkaan paljoa lämmitä, koska pisteet jaetaan vasta maalissa. Toisaalta täytyy muistaa, että tämähän on vain elämää ja aina ei voi voittaa vaikka kuinka haluaisi. Iso kiitos kaikille yhteistyökumppaneille kuluneesta vuodesta. On ollut ilo ja kunnia edustaa heitä ja tuottaa näkyvyyttä, jota kieltämättä olemme erinomaisesti saaneet kun jokaisen kilpailun kärkitaistelussa ollaan oltu. Katsellaan tulevaisuutta sitten kun tämä pettymys on purettu, Niskanen päättää.
Lopputulokset SuperCars GT4 Iberia Estoril (Portugal), su 26.11.2023 1. lähtö: Yleiskilpailu Top-5:
1. Guillermo Aso (ESP) & Juan Duran (ESP), Mercedes AMG GT4, 25 kierrosta
2. Jose Carlos Pires (POR) & Francisco Abreu (POR), BMW M4 GT4, +1.336s
3. Elias Niskanen (FIN) & Nuno Pires (POR), Mercedes AMG GT4, +6.085s
4. Sergio Azevedo (POR) & Orlando Batina (POR), BMW M4 GT4, +8.797s
5. Jorge Rodriquez (ESP) & Patrick Cunha (POR) , Audi R8 LMS GT4, +11.862s
Lopputulokset SuperCars GT4 Iberia Estoril (Portugal), su 26.11.2023 2. lähtö: Yleiskilpailu Top-3:
1. Andrrius Zemaitis (ESP) & Alejandro Geppert (ESP), Mercedes 570s GT4, 24 kierrosta
2. Jose Carlos Pires (POR) & Francisco Abreu (POR), BMW M4 GT4, +1.0s
3. Franco Cruz (ESP) & Pablo Perino (ESP), Aston Martin Vantage AMR GT4, 1.2s
—
kesk. Elias Niskanen (FIN) & Nuno Pires (POR), Mercedes AMG GT4, +6.085s
SuperCars GT4 Iberia EPÄVIRALLISET loppupisteet 8/8 osakilpailua, Top-3:
1. Jose Carlos Pires (POR) & Francisco Abreu (POR), BMW M4 GT4, 142p
2. Elias Niskanen (FIN) & Nuno Pires (POR), Mercedes AMG GT4, 114p
3. Andrius Zemaintis (ESP) & Alejandro Gepprt (ESP), McLaren 570s GT4, 92p
Elias Niskansen Autourheilu-uran parhaimmat saavutukset
– 2022 – SuperCars GT4 Iberia – HOPEAA
– 2022 – SuperCars GT4 Iberia – MESTARUUS
– 2020 – Lamborghini Super Trofeo EM-sarja – HOPEAA
– 2019 – AFR Asian Formula Renault -sarja – NELJÄS
– 2018 – Formula Ford Finland Cup – MESTARUUS
– 2016 – Formula Ford SUOMENMESTARUUS
– 2015 – Formula Ford SM-sarja HOPEAA
– 2012 – Kartingin KF6 Challenge sarja HOPEAA
Kuva ja teksti Jani Kekoni.