Aika-ajoissa Seppänen ajoi paalupaikalle. Myös Seppäsen toiseksi paras aika oli muita kilpailijoita parempi ja näin hän pääsi starttaamaan paalulta ensimmäiseen sekä neljänteen kilpailuun.

Kisalähtöjä ajettiin viikonlopun aikana kaiken kaikkiaan neljä, joista Seppänen ajoi kolmesti voittoon ja kellotti kaikissa kilpailuissa nopeimman kierrosajan.

– Täysin vastoinkäymisiltä ei viikonlopulta kuitenkaan selvitty. Mahdollisuus napata neljäs voitto oli lähellä. Yritin ohittaa edessä olevan Lucca Allenin, mutta ohitusyrityksessä etusiipi osui Allenin renkaaseen ja Allenin takarengas puhkesi. Hän joutui keskeyttämään kisan ja sain tästä rangaistukseksi hylyn kolmannesta kisasta, kertoo melkein täydelliseen viikonloppuun yltänyt Seppänen.

Elias Seppänen on varmistanut jo voittonsa FIA South East Asia Formula 4-sarjan rookie-sarjassa ja johtaa koko sarjaa. Sarjasta on vielä ajamatta kaksi kilpailuviikonloppua.

Teksti: Elias Seppäsen tiedotus

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste