– Rallin alku lähti meiltä hyvin liikkeelle, mutten tiedä sitten, mitä kahdella seuraavalla pitkällä pätkällä oikein tapahtui. Emme olleet ollenkaan sellaisessa vauhdissa kuin olisi pitänyt olla. Pitää analysoida rallin jälkeen, teinkö auton asetuksissa virheen vai vaikuttiko kaksi perättäistä keskeytystä siten, että varoin vain alitajuntaisesti liikaa. Kieltämättä takaraivossa kävi ajatus, että “tässä tilanteessa ei enää ainakaan hölmöillä kannata”, Salo kertasi.

– Kolmas sija SM1-luokassa on toki tyhjää parempi, muttei sitä mitä haettiin. Aamun kahden ensimmäisen EK:n jälkeen oletin, että olisimme taistelussa hyvinkin mukana, mutta ei. Kun ennen kahta viimeistä pätkää erot eteen ja taakse olivat jo suuret, niin tulimme lopun vain varmasti läpi.

Salo myöntää, että se kuuluisa “apina” painoi selässä, muttei enää.

– Vaikka tässä on pitkään ajanut, niin kyllä ne 0-sarakkeet vaikuttavat. Etenkin pienellä tiellä sitä ajaa helposti turhan varovasti ja varoo osumasta penkkoihin. Meillä on auto muoviosiltakin täysin ehjä.

– Muuten olen tosi tyytyväinen päivään. Kaikki toimi hienosti. Kiitokset tukijoilleni siitä, että saatiin tämä talvi kunnialla loppuun. Tästä tilanteesta on hyvä kesällä jatkaa, Salo muistutti.

Ralli SM -sarja jää Joensuusta kolmen ja puolen kuukauden mittaiselle kevättauolle. Seuraavan kerran SM-pisteistä ajetaan 12.-13. kesäkuuta Kouvolassa.

Juha Salo nappasi kolmossijan SM1-luokassa. Kuva: Merita Mäkinen.

Lopputulokset: SM Itäralli, Joensuu:

  1. Emil Lindholm – Mikael Korhonen Škoda Fabia R5 Evo 46:41,0
  2. Teemu Asunmaa – Jani Salo Škoda Fabia R5 Evo + 6,7
  3. Craig Breen (IRL) – John Rowan (IRL) Hyundai i20 R5 + 24,2
  4. Juha Salo – Mikko Markkula Škoda Fabia R5 + 42,9
  5. Esa Ruotsalainen – Antti Linnaketo Škoda Fabia R5 + 1:46,6

Epävirallinen SM-pistetilanne SM1-luokka:

1. Teemu Asunmaa Škoda 52

2. Emil Lindholm Škoda 45

3. Eerik Pietarinen Škoda 35

…8. Juha Salo Škoda 15

Teksti: Marko Mäkinen, tiedote.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste