Sinivalkoisin silmin katsottuna lauantaisen osakilpailun valopilkku oli Santiago Ramos, joka otti kilpailukauden parhaimman startin ja sen siivittämänä ohitti yhdeksän kanssakilpailijaa kunnes hänet kylmästi klikattiin ulos radalta kun ajamatta oli vain kaksi kierrosta.

Vastaavasti sunnuntaisessa 30 minuutin mittaisessa kilpailussa KIC Motorsportin Sebastien Ogaard ja Piotr Wisnicki häikäisivät lähdössä ja pääsivät nousemaan neljä sijoitusta. Kuitenkin kahden turva-auton sävyttämässä kilpailussa ajoaika loppui kesken ja sen myötä suomalaistiimin kuljettajat jäivät jälleen kauas pistesijoista.

– Aika-ajoissa kärsittiin ruuhkasta ja siten aika-ajoissa kaikki kolme kuljettajaamme jäivät sekunnin verran paalupaikasta. Siihen sekunnin sisään kun mahtui 28 kilpailevien tiimien kuljettajaa niin takarivin lähtöruuduista oli käytännössä mahdoton tehtävä nousta edes top-20 -sijoille. Sarjan taso on kertakaikkiaan äärimmäisen kova, mutta samalla myös erittäin kouluttava ja kokemusta antava, tiimipäällikkö Peter Flythström kiteytti.

– Viikonlopun parasta antia oli kuljettajiemme lähdöt, jotka nyt onnistuivat suunnitelmien mukaisesti. Kuitenkin harmillisesti kanssakilpailijoiden kolaroinnit toivat turva-auton kahteen kertaan radalle ja sen myötä mahdollisuudet parempiin sijoituksiin sekä tärkeisiin kilpailukilometreihin jäi jälleen vähäiseksi. Silti laitetaan kuluvalla kilpailukaudella vielä kerran uutta matoa koukkuun ja yritetään uudestaan, Flythström jatkaa.

Huhtikuussa käynnistynyt 10 kilpailuviikonlopun ja yhteensä 20 osakilpailun mittainen formulasarja paketoidaan viikon päästä Italian Mugellon radalla ajettavassa finaalissa, jossa panoksena niin yleiskilpailun kuin junioriluokan mestaruudet sekä muut mitalisijoitukset. Sen sijaan tiimien mestaruus ratkesi Barcelonassa, jossa sarjaa suvereenisesti aikaisemmat vuodet hallinnut italialainen Prema Racing nappasi jälleen yhden tiimien mestaruustittelin toimitilojensa palkintokaappiin.

Lopputulokset Formula Regional by Alpine Barcelona lauantai 15.10.2022: Yleiskilpailu Top-3:
1. Paul Aron (EST), Prema Racing, 19 kierrosta
2. Hadrien David (FRA), R-Ace GP, +0,147s
3. Dilano Van ’T Hoff (NLD), MP Motorsport, +4,086s

27. Sebastian Ogaard (DEN), KIC Motorsport, +37,271s
28. Piotr Wisnicki (POL), KIC Motorsport, +37,947s
33. Santiago Ramos (MEX), KIC Motorsport, +2 kierrosta

Lopputulokset Formula Regional by Alpine Barcelona sunnuntai 16.10.2022: Yleiskilpailu Top-3:
1. Gabriel Bortoletto (BRA), R-Ace GP, 15 kierrosta
2. Hadrien David (FRA), R-Ace GP, +0,200s
3. Pierre-Louis Chovet (FRA), RPM, +0,636s

24. Sebastian Ogaard (DEN), KIC Motorsport, +13,725s
25. Piotr Wisnicki (POL), KIC Motorsport, +14,349s
26. Santiago Ramos (MEX), KIC Motorsport, +14,766s

Kuva @ Dutch Photo Agency, teksti Jani Kekoni.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste