Takapakkia kauden huipennuksessa tuli jälleen nuotitusongelmien vuoksi.
– Nuottiskaala oli täysin pielessä. Se ei selity edes kuumeesta nuotitusjakson aikana. Kun nuottiin ei luota ei ajosta tule mitään, Harsia summaa.
Liian nopeaksi tehty nuotti muutti ajon hapuiluksi ja kärki karkasi omille teilleen. Varsinaiseksi tuskien pikataipaleeksi muodostui iltapäivän ensimmäinen erikoiskoe EK5, jossa eroa syntyi kärkeen 40 sekuntia.
– Onneksi auto on vielä ehjä ja pääsemme ajamaan vielä ainakin pari tilaisuutta sekä osallistumaan Vantaalla ajettavaan RAN rallispeciaaliin 26.10.
Kausi on ollut erittäin opettavainen ja se päästiin ajamaan läpi ilman tekniikkamurheita. Kilometrejäkin on kertynyt enemmän kuin edellisinä vuosina yhteensä.
– Haluamme kiittää jo tässä vaiheessa yhteistyökumppaneitamme ja tiimiä kuluneesta kaudesta. Kaudella 2008 ajoimme yhteensä 18 kilpailua rallisprinteissä ja rallissa. En ole ikinä ajanut kauden aikana näin montaa kilpailua. Tämän mahdollistivat tiimin sekä yhteistyökumppaneiden korvaamaton apu.
– Ensi kaudella jatketaan Pololla, mutta katsotaan mitä uutta saadaan aikaiseksi. Rallin ja varsinkin nuotitettavien kilpailujen ajaminen tuntuu mielekkäimmältä jatkossa. Haave elää!