Espoolainen ralliautoilija Erkki Koskelo, 53, hakee rallivuotensa kolmatta voittoa Juhannuksena Pudasjärven Iso-Syötteellä ajettavassa nopeatempoisessa rallisprint -kilpailussa.

 

Skoda Octavia WRC autolla Mäkiajojen viimeisenä kilpailijana reitillä ajava Koskelo aikoo samalla rikkoa radan ennätyksen ja siten kirjoittaa nimensä perinteikkään yöttömän yön kilpailun historiaan.

Aikaisemmin tänä vuonna Tammisaaren ja Kokkolan rallisprintit voittanut ja Seinäjoella hopealle jäänyt Future Cup asfalttisarjan kärkimies tietää kovien tavoitteidensa olevan toteuttavissa.

– Edellisen kerran olen Juhannusta Iso-Syötteen Mäkiajoissa viettänyt vuonna 2007 ja nyt neljä vuotta myöhemmin starttaan kilpailuun huippumotivoituneena ja Turkin loman jälkeen täysin rentoutuneena.
Tavoitteeni on vain ja ainoastaan palkintokorokkeen korkeimmalla sijalla sekä mäkiennätyksen rikkomisessa, Koskelo tuumailee.

– Alkukesän aikana tiimini on jälleen tehnyt erinomaista kehitystyötä entisen tehdaskilpurini Skoda Octavia WRC eteen. Tekniikkaa vaivanneet pikkuviat on myös saatu korjattua ja uskon kaikin puolin niin autoni kuin itseni olevani elämäni kilpailukunnossa, Koskelo hyräilee.

Pudasjärven Iso-Syöte Mäkiajot ajetaan perjantaina 24.6.2011 klo 12 alkaen. Koskelo kiertää radan numerolla 117.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste