Tomi Hallian aamupäivä kului ennakkosuosikin paineet harteilla. Matka katkesi kuitenkin ensimmäisellä kierroksella heti lähtöviivalle, sillä vaihdelaatikon väliakseli katkesi. Toinen kierros jäi myös väliin, sillä vian korjaaminen olisi vaatinut uuden vaihdelaatikon ja sellaista ei matkaan mukaan tullut. Ensimmäisen kierroksen keskeyttäneitä oli myös Pasi Parkkonen syynä ulosajo. Janne Välilältä meni vetoakseli ja Roland Malmin auto sain kyydin kotiin myös ensimmäisen kierroksen jälkeen. Kisan nopein oli molemmilla kierroksilla Erkki Koskelo, mainittakoon että hän ei aja Kotamestarit sarjan pisteistä. Toiseksi ajoi molemmilla kierroksilla Antti Niemi muutamia sadasosa sekunteja hävinneenä Koskelolle. Ensimmäisen kierroksen kolmas oli Kari Tasanko mutta toisella kierroksella Harri Arola sain Mitsubishin hurjaan vauhtiin ja nousi viidenneltä sijalta kolmanneksi. Nopeinta vauhtia molemmilla kierroksilla junioreissa piti Petri Korpela ja toiseksi tuli Sami Tiikkala. Naisten luokassa oli vain kaksi kilpailijaa ja Kaisa Sistonen pesi ruotsalaisen kanssasisaren Teresa Wissin molemmilla kierroksilla.

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste