– Elokuisen viikonlopun rallisprintit ovat urani viimeiset. Alkukesäinen päätökseni siis pitää. Vaikka ajohanskat laitetaan naulaan, ei se kuitenkaan tarkoita sitä ettenkö II-kuljettajana tai organisaattorina tulisi autourheilu-uraani jatkamaan. Olen moottoriurheilulta saanut paljon ja nyt on aika olla perheen kanssa. Viimeiset vuodet ja erityisesti niiden kesät ovat vierähtäneet kotimaisten asfalttibaanojen äärellä. Nyt on aika naatiskella kesälomat Turkin kodissamme, kertoi Koskelo.

Tuusniemen ja Kuopion kisajärjestäjät ovat Kotamestarit rallisprintsarjan sihteerin Jyrki Lampelan pyynnöstä antaneet Koskelolle ikänsä mukaisen lähtönumeron, eli 50. Tästä huolimatta Koskelo Mitsubishi Lancer Evolution IX ralliautonsa kanssa tullaan näkemään Kotamestarit rallisprintsarjan sääntöjen mukaisella paikalla eli kolmantena Tomi Hallian perässä.

– Olemme tiimini kanssa kahteen viimeiseen kisaan saaneet lisää löylyä kilpuriini. Muutenkin olemme huolellisesti valmistautuneet tuleviin kilpailuihin vaihtamalla voimansiirron osia. Mitään emme siis jätä sattuman varaan ja Tuusniemellä yritämmekin tähdätä vain ja ainoastaan voittoon, suunnitteli Koskelo.

– Menestyminen olisikin todella hieno päätös uralleni. Kuitenkin kun lähtöluetteloa katsoo niin monella kuljettajalla on varmasti mielessä syntymäpäiväsuunnitelmiini vaikuttaminen. Aion kuitenkin startata kisaan 120% teholla ja yrittää ajaa virheettömän suorituksen. Kuopiossa rataa on muutettu ja se on siten osittain uusi kaikille. Yritän myös siellä olla palkintokorokkeella, joka olisi erinomainen päätös ralliautoilijan kuljettajan uralleni, suunnitteli Koskelo.

Tuusniemen ja Kuopion tulospalvelun löydät osoitteesta www.oopsware.org

Erkki Koskelon tiedotus,
Jani Kekoni / Plopcrew Productions
Digitaalisen median tuotantostudio
www.plopcrew.net
040 515 6870

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste