Raaseporissa, poikkeuksellisen lämpimässä kevätsäässä ajetussa rallisprintin asfalttikauden avauskilpailussa espoolainen Erkki Koskelo, 53, oli pitelemätön. Hallitseva Future rallisprintsarjan hopeamitalisti kiersi Skoda Octavia WRC-ralliautollaan Hörsbäckin teollisuusalueelle rakennetun 2,7 kilometrin mittaisen ralliradan lopulta 2,16 sekuntia ripeämmin kuin toiseksi kiireisin Hannu Mäki-Ikola.

Voitto takasi Koskelolle myös Future Cup asfalttisarjan jaetun johtoaseman yhdessä kolmen muun luokkavoittajan kanssa.

– Vaikka voitto oli tavoitteideni mukainen, ei se silti tullut helpolla.
Ensimmäisellä ajokierroksella osuin yhteen vesitynnyriin sillä seurauksella, että ohjausvarsi vääntyi. Onneksi huollossa saimme vian korjattua ja pääsin toisella ajokierroksella tykittämään sydämmeni kyllyydestä yli kahden sekunnin voittoajan, silmin nähden tyytyväinen Koskelo kertoo.

– Lopputulos kertoo kaiken olennaisen siitä, mitä rallitiimini on koko pitkän talven aikana autoni parissa tehnyt. Lisäksi virheetön ja tarkka ajo palkittiin nyt kauden ensimmäisellä voitolla, jatkoi tavoitteeseensa yltänyt Koskelo.

Future Cup asfalttisarja jatkuu reilun kahden viikon päästä Seinäjoella ja Kokkolassa ajettavilla osakilpailuilla.

Lopputulokset VNB-Auto-Sprint 24.4.2011: Yleiskilpailun top-3:
1. Erkki Koskelo, Skoda Octavia WRC, 1,28:6 2. Hannu Mäki-Ikola, Mitsubishi Lancer Evolution VI, +2,16sek 3. Jukka Tenho, Mitsubishi Lancet Evolution VI, +2,93sek

Future Cup sarjatilanne 1/7 osakilpailua:
1. Erkki Koskelo, Skoda Octavia WRC, 11 pistettä 2. Mika Perttula, Ford Escort RS 2000, 11 pistettä 3. Henri Kossi, Toyota MR2, 11 pistettä 4. Tero Hallia, BMW M3, 11 pistettä 5. Hannu Mäki-Ikola, 9 pistettä 6. Jarmo Suokko, Ford Escort XR3, 9 pistettä 7. Jukka-Pekka Ollikainen, Toyota MR2, 9 pistettä 8. Jari-Matti Tiilikka, Ford Escort RS 2000, 9 pistettä

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste