Ruotsalainen matkusti alkuviikolla kohti Brasiliaa, tutustui uuteen tiimiin ja autoon sekä rallin erikoiskokeisiin. Erechim Rallyn erikoiskokeet ajetaan perjantaista sunnuntaihin ja EK-kilometrejä kertyy lähes parisataa

Saarijärven UA:n kuljettajalla on nyt edessään paljon uutta, joten tärkeää kansainvälistä rallikokemusta on tarjolla roppakaupalla.

– Tämä tilaisuus tarjoutui nopealla aikataululla, kun rallin järjestäjä halusi mukaan ulkolaisia kuskeja. Erityisesti suomalaiset rallikuskit ovat täällä kovassa arvossa. Menneinäkin vuosina täällä on muutama meikäläinen käynyt kilpailemassa, Esa Ruotsalainen kertoi.

– Kalusto on vuokrattu paikalliselta tiimiltä ja rallin järjestäjä kustantaa kilpailukohtaiset kulut. Kalustona on etuvetoinen Peugeot 207, joka on Etelä-Amerikassa suosittu ralliauto.

Esa Ruotsalainen kilpailee tulevassa rallissa englanninkielisillä nuoteilla, kun kartanlukijana toimii brasilialainen Thiago Osternack.

– Nuotitusjaksolla yhteistyö sujui hyvin. Teimme englanninkieliset nuotit ja mutkissa käytämme numeronuotteja. Haasteita siis riittää, kun oikeastaan kaikki kilpailuun liittyvät asiat ovat minulle uusia.

– Tiestö on yllättävänkin vaikeaa. Tien pinta on ihmeellistä punaista savea ja mutaa. Täytyy toivoa, että keli pysyisi kuivana, sillä sadekelillä tiet ovat varmasti tosi liukkaat. Lähdetään laittamaan kampoihin paikallisille kuskeille ja otetaan talteen kaikki mahdollinen kokemus tästä rallista, Ruotsalainen päättää.

Osasto