Nuotitusjakso on ohjelmassa perjantaina ja kilpailun erikoiskokeet kaasutellaan lauantaina. Esa Ruotsalainen ja kartanlukija Hannu Lamminen ovat sarjajohdossa SM4-luokassa, mutta loppukaudesta on odotettavissa tiukkaa vääntöä Joonas Lindroosin kanssa.
– Kisana Uusikaupunki on minulle täysin uusi, mutta toisaalta Turun suunta on meille sopinut aina hyvin. Vetomies-kilpailussa oltiin kesätauolla ajamassa, mutta sen kaadon jälkeen onkin sitten saanut parsia autoa kasaan, Esa Ruotsalainen myönsi.
– Nyt auto on kunnossa ja ajoimme sunnuntaina omia treenejä. Uuteenkaupunkiin ei voi lähteä ollenkaan varmistelemaan ja toivotaan, että pystytään kääntämään ne sekuntitaisteluerot meidän hyväksi. Voittoa lähden ehdottomasti hakemaan. Kisaviikolla teimme viimeiset valmistelut, kaluston teippauksen jälkeen ollaan valmiita. Saatiin mukavasti vielä loppuvuodeksi lisänäkyvyyttä yhteistyökumppaneille, kun kuljetuskalusto päivittyi umpitraileriin ja sen teippaukset noudattelee samaa kaavaa kuin kilpa-autossakin.
Esa Ruotsalainen starttaa kilpailuun numerolla 1. Uudessakaupungissa on jälleen kaksivetoisten luokkien vuoro ajaa letkan kärjessä.
SM4-luokan pistetilanne Top5:
1. Esa Ruotsalainen 79
2. Joonas Lindroos 75
3. Janne Seluska 56
4. Erno Kinnunen 54
5. Joni Toivanen 44
Teksti: Jarno Saari