Ruotsalainen ja kartanlukija Enni Mälkönen starttaavat kuitenkin hyvistä asemista, sillä he ovat SM4-luokan sarjapisteissä kolmantena. Kaksikon Honda Civicin oveen liimataan lähtönumero 3.

– Ajoimme hyvät testit sunnuntaina. Voimansiirrossa oli uutta osaa, ja pääsimme testaamaan Michelinin uusia sorapyöriä. Kaikki toimi moitteitta ja ajoimme ehjät testikilometrit, Esa summasi.

– Uskon, että kaikki on nyt valmista, ja lähdemme jatkamaan sillä otteella ja kilpailukykyisellä vauhdilla mihin talvikausi keskeytyi.

– Tunnelma on ainakin korkealla ja on mukavaa päästä kilpailemaan pitkästä aikaa. Huittisten ja Sastamalan suunnalla ei ole SM-tason ralleja ajettu miesmuistiin, joten tuleva kilpailu tarjoaa kaikille tasapuolisen haasteen.

Enset Oy SM-ralli käynnistyy Huittisten kaupungintalon edustalta lauantaina klo 10. alkaen. Kilpailussa ajetaan yhdeksän erikoiskoetta, joiden yhteispituus on 119 kilometriä. Maaliin Sastamalan Vexve Areenalle ensimmäisiä kilpailijoita odotetaan lauantai-iltana alkaen klo 18.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste