Rallin voittoon ajoi tuore SM1-luokan Suomen mestari Teemu Asunmaa Skoda R5:lla ja toinen oli ammattilaiskuski Jari-Matti Latvala harrasteautollaan, Toyota Celicalla.

Esa Ruotsalainen ja kartanlukija Hannu Lamminen sijoittuivat rallin yleiskilpailussa viidenneksi, jääden voittajalle 33,6 sekuntia viiden erikoiskokeen kisassa.

– Tämä oli tiimille oivallinen testikilpailu. Tosi liukasta oli, eikä meillä ollut keliin sopivia pehmeämmän seoksen renkaita käytössämme, Esa kertasi.

Vauhti nousi kisan edetessä, kun tuntuma uuteen kilpuriin kohentui. Lopussa Ruotsalainen oli jo lähellä kärkeä, viimeisellä erikoiskokeella hän oli kolmas ja onnistui voittamaan Latvalan.

– Sain loppua kohden ajoon rohkeutta ja auto tuntui myös todella hyvältä. Ensi vuotta ajatellen saimme jo nyt tärkeitä kilometrejä alle.

– Nyt on kausi 2017 paketoitu, ja haluan kiittää yhteistyökumppaneitani, tiimiäni sekä kaikkia matkan varrella kannustaneita. Nyt katseet ja ajatukset suunnataan kohti ensi kautta ja SM2-luokan kisoja, Esa päätti.

Teksti: Jarno Saari

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste