Kouvolan osakilpailun voitti tuttu kilpakumppani Joonas Lindroos, joka oli yhdeksän erikoiskokeen reitillä 19,6 sekuntia nopeampi.

Ruotsalainen ja kartanlukija Hannu Lamminen aloittivat kisan pirteästi ajamalla 2,8 sekunnin pohja-ajan ensimmäiselle erikoiskokeelle. Sen jälkeiset pätkät eivät onnistuneet samaan tahtiin.

– Hyvän alun jälkeen tuli pieniä virheitä, eikä ajollisesti muutenkaan sujunut riittävän hyvin. Kenties meidän rengasvalinta ei osunut aivan nappiin, Esa kertasi.

Rallin puolivälissä Ruotsalaisen autokunta oli 15,1 sekuntia luokkajohtaja Lindroosia perässä.

Huoltotauon jälkeen Honda-kuskin vauhti oli jälleen paremmalla tasolla, mutta menetettyjä sekunteja ja luokkavoittoa ei enää pystynyt saavuttamaan.

– Kisan loppupätkät ajettiin erilaisella renkaalla. Leveämpi ja korkeampi toimikin paremmin. Yksi pohja-aika lohkesi myös toiselta lenkiltä, mutta jatkossa täytyy onnistua tasaisemmin ja pystyä ajamaan voitosta, Esa Ruotsalainen päätti.

Ruotsalainen johtaa sarjaa pistein 79–75 ennen Lindroosia.

Ralli SM-sarjassa koittaa nyt kesätauko. Sarja jatkuu Uudenkaupungin osakilpailulla 8.-9. syyskuuta.

Teksti: Jarno Saari

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste