Ralli SM-kauden avauskilpailun voittanut saarijärveläinen sijoittui kaikilla seitsemällä erikoiskokeella kahden nopeimman joukkoon.

Esa Ruotsalainen ja kartanlukija Hannu Lamminen hävisivät luokkavoiton 7,3 sekunnin marginaalilla.

Mitsubishi Lancer-kuljettaja menetti kärkipaikkansa viimeisellä erikoiskokeella merkkikaveri Henrik Pietariselle. Kolmas oli Subaru-kuski Ville Hautamäki.

– Kilpailu kulki ihan kohtalaisen hyvin. Jotenkin tuntui, että aivan parasta suorittamista en saanut itsestäni irti kuin hetkittäin. Auto ja renkaat toimivat hienosti, Ruotsalainen raportoi.

– Erittäin hyvät SM-pisteet kuitenkin saatiin, joka oli sarjatilanteen kannalta hyvä homma, kun pistejohto vankistui. Nyt tsempataan itsemme valmiiksi kahden viikon kuluttua ajettavaan Joensuun osakilpailuun. Siellä yritetään olla taas voittajina maalissa.

Teksti: Jarno Saari

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste