Ruotsalainen onnistui jälleen pimeällä ajetuilla pätkillä perjantai-iltana, kun hänellä oli hallussaan 26 sekunnin luokkajohto kahden erikoiskokeen jälkeen.

– Tarkoitus oli aloittaa täysillä ja yrittää saada muihin eroa heti alussa. Nyt se onnistuikin aivan suunnitelmien mukaan, Ruotsalainen totesi.

– Lauantain toisella pätkällä meidät pysäytettiin, kun kanssakilpailija oli ajanut ulos tieltä. Onneksi kaverit selvisivät siitä ilman vakavia vammoja. Saimme kyseisen EK:n osalta aikahyvityksen.

– Sen jälkeen meillä oli omaa ohjelmaa, kun spinnasin nopeassa risteyksessä EK5:lla. Eturengas osui sisäpenkkaan, tarttui kiinni ja heitti perän sivulle. Ei siinä kuitenkaan montaa sekuntia hukkunut. Aivan kisan lopulla laskin vauhtia ja varmistelin maaliin pääsyä, Esa summasi.

Esa Ruotsalainen ja kartanlukija Hannu Lamminen voittivat SM2-luokan lopulta yli minuutin erolla ennen Ville Hautamäkeä.

Ralli SM -kauden viimeinen talviosakilpailu koittaa Joensuussa 2. maaliskuuta.

Teksti: Jarno Saari

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste