– Osuttiin kiveen joka vioitti ohjausta ja siitä sitten muutaman muun ison kiven yli. Omaan piikkiin menee osuma. Saatiin auto kuitenkin ajokuntoon, mutta hävittiin sillä pätkällä yli 25 minuuttia. Ja loppupäivä ajettiin takavetoisella autolla ja niissä tuli viisi minuuttia lisää pataan. Pienen virheen seuraukset oli taas isot, kertaa Lappi perjantain tapahtumia harmistuneena.

Lauantain ja sunnuntain pätkillä Lappi ja Ferm olivat jälleen tutussa vauhdissa ja luokkansa nopeimpia kuljettajia. Lappi ajoi rallissa uudella Skoda Fabia R5 autolla yhteensä seitsemän pohja-aikaa, oli kahdeksalla erikoiskokeella toiseksi nopein ja kerran kolmas, kun koko rallissa ajettiin 23 erikoiskoetta.

– Tultiin lauantai ja sunnuntai ihan hyvää kyytiä, mutta varman päälle. Tavoitteena oli päästä maaliin ja kerätä kokemusta, sanoo Lappi.

– Tietenkin täältä olisi ollut mukava saada enemmän sarjapisteitä, mutta samalla olen kuitenkin tyytyväinen vauhtiimme. Vauhti kyllä riittää ja auton kanssa ollaan hyvässä kehitysvaiheessa menossa, joten ei tässä mitään hätää ole. Virheet vain pois, päättää Lappi Sardinian rallin viimeisen erikoiskokeen maalissa.

Lapin ja Fermin seuraavat MM-rallit ovat Puola heinäkuun alussa ja Suomi heinä-elokuun vaihteessa.

Rally Italia Sardegna 2015 WRC2 lopputulokset:

1. Protasov – Cherpin UKR Ford Fiesta RRC 4:40:52.0
2. Andreucci – Andreussi ITA Peugeot 208 T16 + 5.6
3. Kopecky – Dresler CZE Skoda Fabia R5 + 2:44.0
….
9. Lappi -Ferm FIN Skoda Fabia R5 + 26:30.3

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste