Rallivalmennusryhmät tarjoavat valmennettaville asiantuntevaa opastusta ajamisen, nuotittamisen, teknisten kysymysten sekä fyysisen ja psyykkisen valmentautumisen sekä ravinto-opin parista. Valmennuksen pääpaino on kuitenkin ajamisessa, sillä vain ja ainoastaan hyvä autonkäsittelytaito sekä tuntuma voivat antaa edellytyksiä nuoren autourheilijan edetä urallaan eteenpäin.
– Perusasiat voi opetella ja riittävän rutiinin hankkia edullisella kaksivetokalustolla kotimaan sarjoissa. Mitään turhia hötkyilyjä kaluston ja sarjojen kanssa ei kannata pitää. Helposti uran alussa tehdään se virhe, että hankitaan liian kallis ja teknisesti vaativa auto, jolla ei ole varaa harjoitella riittävästi juuri sillä hetkellä, kun ajaminen ja rutiinin hankinta olisi kaikkein tärkeintä, Etelä-Suomen alueen valmentaja Tuomo Nikkola painottaa.

Neljä valmennettavaa

Etelä-Suomen alueen rallivalmennusryhmän koostumus muuttui hiukan vuodenvaihteessa. Kaksi kuljettajaa jäi pois ja tilalle valittiin AL-Myrskylää edustava 18-vuotias Andreas Amberg, jonka kartturina toimii Emil Grönberg. Lapinjärveläinen hakee ryhmästä ammattimaista opastusta, jotta voisi heti uran alkutaipaleella välttää pahimmat karikot ja keskittyä oleellisiin asioihin. Amberg ajaa tulevalla kaudella B-junioreiden F-cupin Ford Escortilla, jossa tavoitteena on sijoittua loppupisteissä kolmen parhaan joukkoon.


Etelä-Suomen alueen rallivalmennusryhmään kaudella 2007 kuuluvat Andreas Amberg (vas.), Emil Grönberg, Tomi Leivo, Mikael Korhonen, Olle Öhman, Jan Lillqvist, kummikuljettaja Teemu Arminen, Matti Rantanen ja Jan Lönegren.

Ryhmässä jatkavat Tomi Leivo ja Olle Öhman sekä AKK-Motorsportin päävalmentajan Risto Mannisenmäen vetämään ryhmään valittu, pienen n-ryhmän Suomen mestari, Matti Rantanen.
Vihdin UA:ta edustavan Leivon kalusto vaihtui 1400-kuutioisesta pienen n-ryhmän Opel Astraan, jolla hän lähtee hakemaan Nuorten SM-sarjasta aluksi sijoituksia kymmenen parhaan joukosta ja parantaa loppukautta kohti tulostasoa viiden parhaan joukkoon. Leivon kartturina toimii Espoon UA:ta edustava Mikael Korhonen. Niin ikään Nuorten SM-sarjaan lähtevä Sipoon Autokerhon Olle Öhman hankki Renault Clion tavoitteenaan mestaruus. Konttorihommista vastaa Jan Lillqvist.
Tervakosken UA:ta edustavat Matti Rantanen ja Jan Lönegren ovat ralliuransa taitekohdassa. Pari seuraavaa kautta näyttää sen, mihin suuntaan heidän ura kääntyy. Tulevalla kaudella Rantanen jatkaa yleisen SM-sarjassa isossa N-ryhmässä. Ohjelmassa on myös kotimainen MM-ralli sekä mahdollisuuksien mukaan myös muita MM-ralleja.
– Tavoitteena on sijoittua SM-sarjan loppupisteissä viiden parhaan joukkoon. Myös erikoiskoeaikojen tulee olla riittävän korkealla tasolla. Tuleva kausi kertoo paljon todellisesta vauhdistani ja osaamisestani, Matti Rantanen alleviivaa.
Ryhmän ”kummikuljettajana” on Teemu Arminen Riihimäeltä, joka omalta osaltaan on avustamassa ryhmän toimintaa ja tuomassa omaa osaamistaan, tietotaitoa ja kontaktejaan ryhmäläisten käyttöön.
Ryhmän valmennuksesta vastaavat ”virkaiältään” nuoret, mutta paljon kartturin penkiltä rallia nähneet nurmijärveläiset Mikko Lukka ja Tuomo Nikkola sekä riihimäkeläinen Mikko Markkula.
Nikkolalta ja Markkulalta löytyy autourheilijavalmentajakoulutus. Lisäksi Markkula toimii AKK-Motorsportin rallivalmennusryhmässä päävalmentaja Risto Mannisenmäen apuvalmentajana, joten myös tietotaitoa lajin huippuosaajilta on saatavissa.

Pääpaino ajoharjoittelussa

Kaudella 2007 valmennusryhmän ohjelmassa on seitsemän ajoleiriä. Pääpaino on siis ajoharjoittelun puolella. Mitä enemmän aikaa vietetään ajohommissa, sitä tutummaksi auto käy ja oppii tuntemaan sen rajat ja pystyy hyödyntämään koko tien. Kun perusasiat ovat kunnossa, on siitä hyvä lähteä eteenpäin kehittämään muita osa-alueita. Jatkossa tullaan kiinnittämään yhä enemmän huomiota fyysiseen kuntoon ja sitä aihepiiriä käsitteleviä harjoitteita otetaan mukaan myös ajoleireille.
– Jatkossa tulemme panostamaan pidempiin ajoleireihin sekä henkilökohtaiseen opastukseen etenkin nuotitusharjoituksissa. Näin valmennukseen saadaan enemmän tehoja. Vastaavasti tulemme nostamaan vaatimustasoa ja odotamme omaehtoisen harjoittelun määrien kasvattamista sekä kilpailu- ja testitulosten parantumista. Tältä porukalta on odotettavissa voittoja ja menestystä jatkossakin, kunhan niiden eteen jaksetaan tehdä kärsivällisesti töitä, valmentajat painottavat.

Teksti ja kuva:
Timo Rintakoski

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste