Uuteen ryhmään valitut seulottiin hakemusten, haastatteluiden sekä taustaselvitysten perusteella. Valintakriteereinä olivat tavoitteellisuus, sitoutumishalu ryhmän toimintaan ja oma tahto sekä riittävät resurssit kilpailla ja harjoitella. Myös urheilullinen uskottavuus painoi vaakakupissa valintoja tehtäessä. Lopulta ryhmään valittiin viisi kuljettajaa: 20-vuotias Jani Hirvonen Espoon UA:sta, 18-vuotias Joonas Kolehmainen Riihimäen UA:sta, 19-vuotias Tomi Leivo Vihdin UA:sta, 21-vuotias Vesa Mikkola Hyvinkään UA:sta ja 17-vuotias Sami Uuskoski Riihimäen UA:sta. Ryhmä kokoontuu vuoden aikana noin kahdeksan kertaa pääpainon ollessa ajoharjoittelussa perusasioita unohtamatta. Ajoharjoittelun lisäksi pääteemoina ovat fyysisen ja psyykkisen kunnon ylläpito sekä kohentaminen. Valmennustyötä konsultoi eri alojen ammattilaiset.


Valmennustoiminnan tavoitteena on antaa osallistujille mahdollisimman hyvät eväät päästä henkilökohtaisiin tavoitteisiin sekä kehittyä autourheilijana mitään osa-aluetta unohtamatta. Myös ralliautoilussa, kuten muissa urheilulajeissakin hyvä valmentautuminen ja ohjattu harjoittelu tuottaa tuloksia sekä tasoittaa monta mäkeä nuoren lupaavan kuljettajan tiellä kohti menestystä.



 


 


 


Etelä-Suomen rallivalmennusryhmä eturivi vas: Sami Uuskoski, Jani Hirvonen, Vesa Mikkola, Tomi Leivo, Joonas Kolehmainen. Takarivi vas. Mikko Lukka (Jani Hirvosen kartturi), Risto Niukkanen (Vesa Mikkolan kartturi) ja Hannu Lukkarinen (Tomi Leivon kartturi).


 

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste